Melkein kansallismuseossa

Kesän ja CampaAdria-kauden kolmas pieni reissu alkoi viime keskiviikkona ja päättyi eilen siihen, kun #mobileteddy sanoi, että mennään kotiin. Nyt ei ollut kylmä, eikä satanut, mutta silti ajelimme kotiin. Se tässä lähellä kotimaassa reissaamisessa on melkein omituista, että kotiin voi palata lähes sillä siunaamalla kuin siltä alkaa tuntua. Ei ole edessä ensin tuhansien kilometrien siirtymää ja laivamatkaa (tai lentomatkaa, herranen aika, mitä se on, jotain pahaa syötävää?) ennen kuin ollaan perillä. Nyt tilanne on vielä muuttunut aiemmasta, ei ole enää olemassa matkan tai loman takarajaa. Aikaisemmin halusimme usein käyttää kaiken mahdollisen ajan ennen kotiinpaluuta. Voi tietysti olla muita velvoitteita tai menoja, jotka rajoittavat ajankäyttöä, mutta juuri nyt niitäkään ei ole. Siispä voimme tehdä lähes miten tykkäämme. Se on mukava tunne. 

Tällä kertaa reissun keskiössä eivät olleet keskiaikaiset kivikirkot, vaan Museokortti-kohteet. Kuten jo aiemmin mainitsin, Museokortin tämän vuoden keväänä käyttöön tullut applikaatio on oikein käyttökelpoinen tien päällä ja tietysti myös jo ennakkosuunnittelussa. Kohteita on helppo etsiä kartalta ja tiedot aukioloajoista ja sijainneista löytyvät näppärästi. Olemme ottaneet tavoitteeksemme tutustua mahdollisimman moneen Museokortti-kohteeseen aina, kun se on kätevää ja osuu kohdalle. 

Museokortti tykkää, että sitä käytetään!

Tämän kolmannen reissun ensimmäinen ilmansuunta oli pohjoinen, muttei  kovin pitkään, vain Äänekoskelle asti. Tarkastimme mennessämme myös moottoritietyömaan edistymisen, ihan näyttäisi olevan hyvällä mallilla, samoin lentokentällä näytti siltä, että kiitotieremontti on kiivaasti menossa. Enää se ei vaikuta minuun oikeastaan ollenkaan, sitä pitää muistutella mieleen, mikäli meinaa liiaksi kiinnostaa. 

Reissun ensimmäinen museo oli Äänekosken taidemuseo, joka sijaitsee Klubinmäellä Hammarénin talossa. Ilmeisesti  museo on auki vain kesäisin, tänä vuonna 16.6.-16.8. Talossa on kaksi näyttelyä, Helmiä II-kokoelmanäyttely ja Keskisuomalaisia maisemia ja tunnelmakuvia. 

Toisena kohteenamme oli Rautalammin museo. Siihen liittyy hauska työperäinen juttu, eräs kollega (en osaa vielä sanoa, että entinen kollega) on kotoisin Rautalammilta ja hän mainitsi kerran, että pitäisi tehdä joskus yhteinen retki Rautalammin kansallismuseoon. Riemastuimme siitä kovasti, sillä onhan se hienoa aina päästä kansallismuseoon. Mutta kyse ei siis kuitenkaan ole aivan kansallismuseossa, ihan vaan museosta. Rakennus näyttää tyypilliseltä tehtaan patruunan residenssiltä, mutta sepä  onkin alunalkaen museoksi rakennettu talo, se on valmistunut vuonna 1938. Esillä on tänä kesänä pysyvä näyttely seutukunnan historiasta, pieni Muumi-aiheinen näyttely, näyttely Marimekosta Armi Ratian aikana ja hieno Haloset-näyttely. Pidimme tästä kansallismuseosta kovasti.

Rautalammilla teimme pika-analyysin seuraavasta suunnasta. Olimme ajatelleet Kuopiota ja koska voimme, muutimme mielemme ja lähdimme kohti Varkautta. Varkauden museoon ei ole pääsymaksua, mikä oli ensiksi pettymys, sillä tahdoimme siitäkin museokorttikäynnin tilastoomme. Se onnistui siten, että työntekijä näpelöi museokortin numeron koneelle. Museossa oli näytillä Savon villit-näyttely ja Teollisuuden tekijät – Kymmenen tarinaa tehtailta-näyttely. Lämmin suositttelu kummallekin, Savon villit on esillä 13.9. asti ja Teollisuuden tekijät on käsittääkseni pysyväisluonteisempi, en ainakaan löytänyt loppumispäivämäärää. Kaunis rakennus on toiminut alkujaan hotellina.

Päivän viimeinen museokohde oli Taipaleen kanavamuseo, jonne myöskin on vapaa pääsy, mutta korttia näyttämällä saimme senkin Museokorttitilastoihimme. Perusnäyttelyn lisäksi yläkerrassa oli kesänäyttely, joka kertoi uittotöiden historiasta.

Yöksi menimme pienehkölle leirialueelle Varkauden Kuntorantaan. Camping-alue lienee hieman sivubisneksen osassa, pääosassa on jonkunlainen hotelli liikunta- ja hoitomahdollisuuksineen. Siihen emme enempiä tutustuneet, olimme vain yhden yön aivan kelpoisalla leirialueella. Alkoi olla sateen uhkaa ja se taas uhkasi päivällissuunnitelmiamme, sillä tarkoitus oli syödä kalaa. Sitä taas emme paista auton keittiössä, sillä meillä ei ole liesituuletinta ja luulen, ettemme paistaisi vaikka olisikin. Haluan pitää sievän pienen keittiömme mahdollisimman siistinä ilman rasvaroiskeita ja käryjä, sillä eihän se nyt käyttöön ole tarkoitettu! Ei kun onpas, mutta koska voimme tehdä käryisät hommat ulkona, teemme niin. Nyt piti kyllä odottaa melko pitkä hetki, että sade taukosi ja sitten Antti paistoi kalat ja muut lisäkkeet Campingaz-grillillä. Vähän alkoi taas ripotella, joten campachef piilotteli sateenvarjon alla yhdessä Campingazin kanssa, hyvin sekin kävi.

Onneksi ruoka tuli valmiiksi ennen kuin todenteolla alkoi sataa, satoikin niin, ettei ikkunoista nähnyt ulos. Mutta ruoka maistui ja musiikki soi.

Aamulla matka jatkui, mutta siitä seuraavassa postauksessa!