Pikapelti uutisten ja elokuvien lomassa

Joulun tienoilla minulle sattui mitoitusvirhe ja sen seurauksena palanen lohta oli jäänyt nollalaatikon perukoille, missä se oli päätynyt hyvin vahvaan kohmeeseen. Aistinvaraisesti arvioin, ettei sitä muu vaivannut kuin paha palellus ja käytin kalan sen päivän ruokaan. Muutenkin käytin yhtä jo toista vähän ehtoopuolen ainesta ja saimme ihan hyvän peltiaterian. Nopeutin ja tasoittelin eri kypsentymisaikoja esikeittämällä perunoita ja porkkanoita. 

Pikapelti uunissa

• 200 g lohta
• 4 perunaa
• 8 ruusukaalia
• 10 kirsikkatomaattia
• 1 porkkana
• sitruunamehua
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• tilliä

Leikkasin perunat ja porkkanan noin sentin viipaleisiin ja esikypsensin niitä höyrykattilassa muutaman  minuutin. Kuumensin uunin 225 asteeseen. Leikkasin lohipalan myös noin  sentin (näemmä teemapaksuus tässä ruoassa) nahattomiin viipaleisiin ja tarkistin, ettei niihin jäänyt ruotoja. Ripotin lohipaloille suolaa ja pippuria ja puristin päälle vähän sitruunamehua. Puolitin ruusukaalit ja otin päällimmäiset lehdet pois, jos niissä oli nahistumisen merkkejä. 

Laitoin pellille arkin leivinpaperia ja sutikoin sille hieman oliiviöljyä. Asettelin ensin keskelle lohiviipaleet toinen toisensa viereen. Kun peruna- ja porkkanaviipaleet olivat noin puolikypsiä, otin ne kattilasta ja asettelin ne kalaviipaleiden ympärille, samoin puolikkaiksi leikatut kirsikkatomaatit ja ruusukaalit. Pyöräytin myllyistä suolaa ja pippuria helahoidon päälle, vähän vielä oliiviöljyä ja loput mehut mitä sitruunasta vielä irtosi, lopuksi vielä riivin tillipuntista sen mitä siinä oli elävien kirjoissa.  

Paistoin ruokaa noin 25 minuuttia. Kala olisi voinut olla hieman paksumpina viipaleina, että se olisi säilynyt mehevämpänä, mutta toisaalta rapea paistopintakin maistui hyvältä. Perunoita olisi voinut olla yksi vähemmän kahdelle hengelle. 

Keväällä tein itselleni säännön, jonka mukaan en saa seurata niin paljon uutisia. Silloin se johtui koronasta, sillä lietsoin itseni jonkunlaisen hysterian partaalle velloessani koronauutisissa aivan liikaa. Olin itselleni tottelevainen ja aloin rajoittaa sekä määrää, että lähteitä. Nyt olen kyllä lipsunut päätöksestäni, mutta eri syystä. USA:n tapahtumat ovat olleet sen kaltaisia, ettei niitä voi jättää huomiotta. Muutama päivä on mennyt aikalailla eri uutiskanavia selaillessa, eikä tilanne taida muuttua ihan heti. 

Uutisten lisäksi olemme harjoittanut todellisuuspakoa oikein tarmokkaasti, joululta lähtien olemme katsoneet paljon elokuvia. Hyvin erilaisia elokuvia, jotka ketjuttuvat sen mukaan mihin päin milloinkin teemat kääntyvät. Nyt ovat menossa Jack Nicholson-elokuvat. Eilen katsoimme listassa nyt viimeisenä olevat elokuvat, Hohto ja Yksi lensi yli käenpesän. Hohto on elokuva, jonka olen nähnyt monta kertaa ja joka kerta se on yhtä omituisen pelottavan ihana katsoa. Tämä laittaa miettimään, että miksi tieten tahtoen katson elokuvia, joista ei varsinaisesti jää hyvä mieli, mutta tietää silti haluavansa katsoa? En osaa selittää sitä. 

Tietysti on olemassa paljon tärkeitä elokuvia, joitten ei ole varsinaisesti tarkoituskaan jättää hyvää mieltä, vaan laittaa ajattelemaan. Toisinaan tekee hyvää katsoa elokuvia, joiden lopussa silmäkulma on kostea ja samaan aikaan nauraa. Huippuesimerkkejä tällaisista elokuvista ovat vaikka Housut pois tai Little Miss Sunshine. Eilisillan toinen elokuva, Yksi lensi yli käenpesän tuntuu yhä hyvin ajankohtaiselta, vaikka se on vuodelta 1975. 

On ollut muuten hauska huomata, että kerrankin keräilytaipumus ei ole ollut pahasta. Alla luetelluista elokuvista yli 90 prosenttia löytyy omista kokoelmistamme. Suoratoistopalveluiden yleistyessä moni luopui kokonaan omasta elokuvakokoelmasta, mutta me emme sitä tehneet (samoin kuin levyistäkään), vaikka välillä olemme laittaneet kiertoon satoja turhanpäiväisiä elokuvia. Moni nyt katsomamme elokuva on sieltä alkupään DVD-vaiheesta, joten kuvanlaatu, kuvasuhde tai joku muu tekninen asia saattaa jättää toivomisen varaa, muttei silti estä katsomasta elokuvaa ainakin kerran vielä. Aika on kullannut joittenkin elokuvien kohdalla muistot, eivät ne sittenkään ole olleet niin hyviä kuin muistimme. Onpa joukkoon osunut elokuva, jota aikoinaan taisimme pitää hienona, mutta nyt se otti paikkansa tekotaiteellisen tuuban joukossa, eikä sitä viitsinyt katsoa kokonaan. Moni elokuva on pitänyt hyvin pintansa, jopa saanut ajalta lahjaksi lisää ulottuvuuksia. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Tänään elokuvajuhlat taas jatkuvat, kunhan olemme pärskytelleet riittävästi uutisvirrassa, tehneet ruokaa ja ruokkineet linnut ja oravat. Olen ajatellut jossain vaiheessa omalla vuorollani valita jonkun Jane Austen-elokuvan, joilla en tähän mennessä koskaan ole Anttia piinannut. En vain vielä tiedä, mikä se voisi olla. Ehkä Järki ja tunteet Emma Thompsonilla, Hugh Grantilla, Kate Winsletillä ja Alan Rickmanilla? Tai uusin Emma?