keskiviikko 18. elokuuta 2021

Etikkaiset tapassienet

Aamuyöllä oli hetki, ettei uni tullut ja aloin selata nettiä etsien jotain espanjalaisia ruokaohjeita. Päädyin jälleen kerran Spain on A Fork-sivulle, Albertin blogiin. Hänen ohjeitaan olen usein käyttänyt. Nytkin löysin sellaisen ohjeen, josta heti kiinnostuin. Eilen meillä oli pihvin päälle paistettuina herkkusieniä ja halusin käyttää sienet mahdollisimman pian loppuun. Albert teki tässä postauksessa (ja youtube-videossa) etikkaisia valkosipuliherkkusieniä viime toukokuussa ja minä apinoin häntä tänään. 

Etikkaiset valkosipulisienet tapas-tyyliin

  • 10 keskikokoista valkoista herkkusientä
  • oliiviöljyä, niin että pannun pohjan peittyy hyvin
  • 2 valkosipulinkynttä raastettuna
  • tuoretta persiljaa
  • iso loraus etikkaa (käytin valkoviini- ja sherryviinietikkaa)
  • suolaa ja pippuria
  • päälle vielä tuoretta persiljaa
Raastoin valkosipulin mortteliin ja lisäsin sinne silputtua persiljaa. Sekoittelin ja kaadoin mukaan etikat. Sekoitin taas. Puhdistin sienet, ne tosin olivat hyvin siistejä. Leikkasin ne kahtia ja kuumensin pannulla hyvän määrän oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma, ladoin sienet pannulle leikkuupinta alaspäin ja annoin niiden paistua nelisen minuuttia niitä sen enempiä liikuttelematta. 

Kun leikkuupinta oli kauniin  paistunut, kääntelin sieniä niin, että muutkin pinnat saivat öljyä päälleen. Paistelin sieniä joka puolelta muutaman minuutin ja lisäsin sitten mukaan etikkaisen kastikkeen. Sekoittelin ja jätin kiehumaan miedolla lämmöllä kunnes etikkaliemi imeytyi sieniin. Maustoin suolalla ja pippurilla. Tarjolle laittaessani ripottelin sienille vielä tuoretta persiljaa. Olivat oikein hyviä makupaloja. Meillä oli tänään myös toista tapasta tarjolla, siitä postaan huomenna, sillä en ole kotona ruoka-aikaan. 




La Vueltassa oli tänään tasamaan etappi, jonka loppupuolta kerkisimme katsomaan. Etappi kulki niin tylsää reittiä kuin olla voi, ensin varmaan 15 km luotisuoraa tasaista tietä. Yksi kaupunki ja sitten toinen 15 km suoraa. Ehdimme jo toivoa, että voi kun ei tulisi herpaantumisesta johtuvaa kolaria, kun se jo tulikin. Yli puolet pääjoukosta joutui samaan sumaan, myös Rein Taaramäe jäi pääjoukosta. Hänellä on kyllä huono tuuri. Hänen punaisen paidan kautensa jäi nyt sitten tähän päivään. Voittajaksi ajoi Jasper Philipsen ja punapaidassa ajaa huomenna Kenny Elissonde ja Primoz Roglic on viisi sekuntia perässä toisena. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti