torstai 23. joulukuuta 2021

Joulupuuro riisinkeittimessä

Riisinkeittimessämme on iänkaiken ollut puuroasetus, mutten olen koskaan käyttänyt sitä. Ennen kuin tänään. Tarvitsin riisipuuroa porkkanalaatikkoa varten ja söimme joulupuuron sekahedelmäkeiton kera jo tänään, sillä aikuisten kesken sillä ei ole niin väliä mitä milloinkin tapahtuu. Tein kuuden hengen annoksen, kolme annosta söimme ja kolme meni porkkanalaatikkoon. 

Joulupuuro riisinkeittimessä

  • 3 dl puuroriisiä
  • 6 dl vettä
  • 3,3 dl purkki kuohukermaa (laktoositon)
  • suolaa
Mittasin riisin keittimen kulhoon ja kaadoin päälle vettä, laitoin keittimen puuroasetukselle ja jätin hommiinsa. En ole puuroriisiä kypsentänyt aikaisemmin riisinkeittimellä, joten en osaa sanoa kävikö se hitaasti vai nopeasti, mutta aika pian se mielestäni kävi. Kun keittimessä oli aikaa vielä viisi  minuuttia, lisäsin mukaan purkillisen kermaa ja suolaa. Sekoittelin ja maistelin, suolaa tuli noin 1 isohko teelusikallinen. Söimme puuroa kukin yhden annoksen ja loput sekoitin porkkanasoseen, kananmunan ja mausteiden kanssa porkkanalaatikoksi huomista varten. 

PS. nyt ei ollut yhtään onnekasta, sillä unohdin mantelit kokonaan!

2 kommenttia:

  1. Hmm, onkohan mun riisikeittimessä sellainen asetus, pitää tarkistaa. Mun riisikeittimeni on seisonut hyllyssä ja aika monta vuotta, ilman käyttöä, ja pitäisi tarkistaa toimiiko se edes vielä.....Hyvää loppuvuotta Campakeittiöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkista ihmeessä! Tein jo toisenkin kerran riisipuuroa riisinkeittimessä, kun meitä oli useampi syöjä joulun edetessä. Oli kyllä niin helppo homma, ei tarvi pelätä pohjaanpalamista eikä kuohunut ylitse millään muotoa, mitä olin pelännyt. Hyvää vuodenvaihdetta sinne! <3

      Poista