Kolmetoista tusinassa

Viime viikkoisen Viron matkan ensimmäinen päivä alkoi pimeästä Tallinnasta. Ajoimme ulos laivasta ennen kello kuutta, eikä kaupungissa kyllä montaa ihmistä vielä näkynyt liikenteessä. Heti alkuun huomioimme, että kuukautta aikaisempi polttoaineen miellyttävä hinta oli muisto vain. Oli diesel silti vielä Suomen hintoja edullisempaa. 

Meillä oli tarkoitus yöpyä kaksi yötä Haapsalussa, valitsimme majoituspaikaksi Hestia-hotellin, vaikka emme yleensä suosi kylpylähotelleja. Mutta ennen kuin majoitukseen olisi menemistä, oli käytettävä johonkin 9 tuntia eikä Tallinnan ja Haapsalun väli lyhintä reittiä ole kuin noin sata kilometriä. Päivästä tuli mielenkiintoinen, kun kiersimme katsomassa 14 kirkkoa, 13 kartanoa ja 2 vesitornia ja yhden majakan. 

Ensimmäisenä katsoimme Keilan kirkon, aurinko ei ollut aivan vielä noussut, mutta värit olivat dramaattiset. Söimme autossa hieman aamupalaa ja hoksasimme toivoa, etteivät kirkkoa valaisseet lamput ehtisi sammua ennen kuin ottaisimme kuvia, eivätkä ne ehtineet. Hitsit, että oli kylmä aamu, pipot ja hanskat olivat tarpeen. 

Keilan jälkeen ajelimme Paldiskiin, siellä piti olla useita kirkkoja. Paldiskissa toimi neuvostoaikaan sukellusvenetukikohta, mutta toki Paldiskin historia satamakaupunkina on paljon pidempikin. Nykyään se on melko hiljainen pikkukaupunki, jonka väestöstä suuri osa on venäjänkielistä. Olemme käyneet siellä useita kertoja, etenkin niemen majakalla. Siellä pyörähdimme nytkin odottaessamme, että aurinko oikeasti nousisi. Antti on kerran kiivennyt majakkaan katsomaan maisemia, silloin minä laiskottelin penkillä ulkopuolella. Tällä kertaa niemenkärki oli hiljainen, vailla muita kulkijoita. 

Olin etsinyt kirkkoja valmiiksi kartallemme ja aloitimme hienosti, emme nimittäin löytäneet ensimmäistä kirkkoa. Myöhemmin sain selville, että kyse olikin merimieskirkon tuvasta, joka ei varsinaisesti ole kirkko. Mutta kolme kirkkoa löysimme. Vaaleanpunaisen taivaan edessä on uusi ortodoksinen kirkko, se on valmistunut vuonna 2015 ja nimeltään Pyhittäjä Sergei Radonezilaisen kirkko. Ylemmässä pienistä kuvista on Paldiskin Pyhän Nikolain luterilainen kirkko, hyvin ankaran näköinen rakennus, joka on valmistunut vuonna 1842. Toisessa pienessä kuvassa on luterilaisen kirkon naapurissa oleva ortodoksinen Pyhän Yrjön kirkko (valmistunut 1787). Sillä oli surulliset vuosikymmensä neuvostoaikana, se toimi joitakin aikoja laivaston kerhona, myöhemmin vihannesvarastona ja 1970-luvulla se oli pahoin rappeutunut, ilman kattoa. Uuden itsenäisyyden alkuvuosina se koki mittavan korjauksen, mutta kellotorni ja sipulikupoli jäivät palauttamatta, kun korjaukset valmistuivat viitisen vuotta sitten. Nykyään se toimii konserttitilana. 

Paldiskin jälkeen lähdimme ajelemaan rannikon läheisyydessä kohti Haapsalua, matkalla katsoimme monen monta kartanoa ja kirkkoa. Ennen ensimmäistä kartanoa oli vielä kaksi kirkkoa, joita tässä on Madisen kirkko.

Tässä taas on Harju-Ristin kirkko. Siinä on jänskä puolipyöreä torni. Oi miten olisin toivonut sinistä taivasta tämän kirkon taustaksi. 

 

Ensimmäinen kartano oli sitten nimeltään Hatu (Hattoküll). Siitä on niin pitkä aika, kun olen viimeksi etsinyt tietoja kartanoista, joten saatan aluksi olla hieman ruosteessa. Tämä on oikein soma kartano, sen kokoinen, ettei sellaisen omistamiseen nykyaikana tarvitsisi olla miljoona miljoonaa eroa, oletan. Paikalla on fiinit verkkosivut ja se on ymmärtääkseni jonkunlainen koulutus- ja retriittikeskus, viimeisimmät instakuvat ovat viime kesältä ja nyt siellä näytti hyvin hiljaiselta. Saattoi siellä sisällä valoja palaa, ihan kuin siltä näyttäisi kuvissa. Rakennus on 1800-luvun lopusta ja se kuului von Rammin suvulle aina vuoden 1919 maareformiin asti. 

Kartanossa asuivat Gustav ja Agnes von Ramm monen lapsensa kanssa, kaikki perheen lapset syntyivät Hatussa. Esikoistytär Maria syntyi vuonna 1865 ja kuopus Fridolf vuonna 1881. Minne he vuonna 1919 ja sen jälkeen joutuivat, en saanut aukottomasti selville. 

Päivän toisena kartanona katsoimme Vihterpalun (Wichterpal). Se on ollut suomalaisomistuksessa vuodesta 2000 asti ja toimii juhlapaikkana. Von Rammit olivat tässäkin kartanossa omistajina, Elizabeth von Ramm avioitui 1800-luvun alussa Gustav von Knorringin kanssa ja he rakennuttivat kartanon siihen malliin kuin se yhä tänäänkin on olemassa. Kartano on hyvin aidattu, joten emme nähneet sitä lähempää ja puitakin oli edessä. Kesällä siitä näkyisi portille vielä vähemmän. 

Viimeinen kartanossa asunut von Ramm oli nimeltään Sophie von Rosen ja ainakin osa hänen lapsistaan syntyi Vihterpalussa. Ymmärtääkseni Elizabeth ja Gustav olivat lapseton pari ja sen vuoksi jotain kautta kartano oli myöhemmin Sophie von Rosenin omistuksessa. Nämä ovat monimutkaisia juttuja, joihin voisin upota vaikka kuinka pitkäksi aikaa ja voi olla, etten joka mutkassa pysy mukana, mutta teen parhaani pysyäkseni mutkaisilla sukupoluilla oikeilla kärryillä. Sophie näytti nuorena tältä. 

Nōvassa oli katsottavana niin kirkko kuin kartanokin. Pyhän Olevin kirkko näyttää tältä, samankaltaisia on Suomessakin vaikka kuinka paljon. Kirkon piha ja sen ohitse kulkeva tie olivat niin umpijäässä, ettemme menneet porttia pidemmälle vaan köpötimme takaisin autolle, onneksi pystyssä pysyen. Kirkosta kerrotaan tällä sivulla ja sen mukaan kirkko olisi 1700-luvun puolivälistä, mutta seudun perimätiedon mukaan se olisi jopa sata vuotta vanhempi ja kirkon 300-vuotisjuhlia vietettiin innokkaasti vuonna 1936. Myöhemmin ilmeni, että oikeammin olisi ollut kyse 200-vuotisjuhlista. Ei se niin nokonuukaa. Minä olisin arvannut, että kirkko on rakennettu viime vuosisadalla, mutta mistä minä mitään tiedän. 

Nōvan (Newe) kartano ei aiheuttanut ihastuksen puuskahduksia, siinä toimii koulu ja se näyttää luvatta sanottuna aika tylsältä. Tarkemmin asiaa etsiskellessäni tulin nyt tietämään, ettei tämä rakennus ole ollenkaan Nōvan kartano, vaan 2000-luvulla rakennettu mukaelma, sillä entinen puurakenteinen kartano oli tullut tiensä päähän ja purettiin pois. Olimme ottaneet kuvan tietotaulusta ja siinä kartanosta ja sen vaiheista kerrotaan oikein mallikkaasti, emmepä vain olleet sitä siellä pysähtyneet kunnolla lukemaan. Liitän kuitenkin Nōvankin kartanoluetteloomme, sillä paikalla on aikaisemmin ollut kartano, niin kerta!

Tässä vielä toinen tietotaulu, jossa lukee ihan selvästi mistä on kyse, mutta emmepä vaan älynneet. Tuon verran osaan kyllä jo kartanoviroa, että lukemalla olisin viisastunut. 

Tietämättöminä erheestämme jatkoimme matkaa ja menimme katsomaan Rooslepan kappelia. Se sijaitsee alueella, jolla on asunut ruotsia puhuvaa väestöä aina toiseen maailmansotaan asti. Hautausmaa oli hyvin kaunis ja katselimme hautakiviä hyvän aikaa. 

Kappelin jälkeen oli taas kartanon vuoro, Riguldi (Rickholtz) on suuren maalaistalon näköinen rakennus 1800-luvun alkupuolelta. Se on ollut joitakin vuosia sitten keltainen, mutta nyt se on punainen. Ilmeisesti se on jonkunlaisena kouluna, ainakin Estonian manors-sivuston mukaan, joskaan en tiedä kuinka tuota sivustoa päivitetään. Hiljaista siellä oli. Von Taube mainitaan viimeisimmäksi omistajasuvuksi ennen maareformia. Löysin heistä ainakin Gustavin ja hänen poikansa Arvedin, joka viimemainittu katosi purjehdusonnettomuudessa Portugalissa vuonna 1978 ollessaan 72-vuotias. 

Hosbyn Noarootsin Pyhän Katariinan kirkko oli seuraava kohteemme ja silloin jo aurinkokin tuli näkyviin. 

Paslepan kartano (Paschlep) ei päästänyt meitä kovinkaan lähelle, katsoimme sitä vain aidan takaa. Mikäli käsitin oikein, paljonkaan ei ole jäljellä alkuperäisestä kartanosta. Neuvostoaikana paikka ehti mennä pahaan kuntoon, mutta nyt siellä on majoitustoimintaa ainakin kesäisin ja paikka löytyy esim Booking.com-sivustolta. Frischmannin suku asutti kartanoa maareformiin asti, Alexander Eduardin ja hänen vaimonsa Jennyn lapset syntyivät esikoista lukuunottamatta Paslepassa. Vuoteen 1939 asti perheellä oli maata lähistöllä, mutta tuona vuonna he siirtyivät käsittääkseni Saksaan umsiedlungin (väestönsiirto) seurauksena. Mitä heille sitten tapahtui, ei selvinnyt minulle. 

Nyt olimme jo puolivälissä päivän kohteita, kyllä aika riensi, kun oli lystiä! Pürksin kartano (Birkas)  on tämmöinen, siellä toimii Noarootsin lukio tällä erää. Rakennus on 1800-luvun puolivälistä ja viimeisin omistaja ennen maareformia oli Rudolf von Ungern-Sternberg. Sen nimisiä henkilöitä löytyi useitakin, mutten osannut ihan varmaksi päätellä kuka heistä oli Pürksin viimeinen omistaja ennen vuotta 1919.

Saaren kartano (Lückholm) on sellainen tapaus, etten ole ihan varma kuinka alkuperäinen kartanorakennus oikein on. Ainakin se on hevisti renoveerattu, jollei kokonaan uudelleen rakennettu vuosituhannen alusta. Sillä on nykyäänkin samaa omistajasukua, von Rosenit, mutten löytänyt heistä kovinkaan tarkkaa tietoa. Ilmeisesti paikka tarjoaa majoitusta tällä erää. Ja jonkunlainen museo löytyy sivurakennuksesta. Tällä sivustolla on tietoa paikan historiasta, mutta minä en meinannut pysyä perässä, että kuka mitä häh.

Seuraava kartano on silmämunakontaktitapaus, eli satuimme ajamaan sen ohitse ja katsomaan, että tuossahan täytyy olla kartano. Sen nimi on Nōmmküla (Nömmküll) ja se on tainnut vastikään saada uuden omistajan, sillä siellä oli uusi katto. Harvoin näin vähän tietoa on saatavilla. Sen verran sain kaivettua, että postauksessa Riguldin kartanon kohdalla mainittu Gustav von Taube olisi omistanut tämänkin paikan. Sen ikkunat on suurennettu neuvostoaikana ja samaan aikaan on varmaan puhkaistu nuo rumat kattoikkunat.

Salajōe mōis (Sallajöggi) on jo aivan rauniona, siitä ei ole jäljellä kuin jokunen pieni seinänpala. Se on näyttänyt tältä, mutta on ollut raunioina 1950-luvulta asti. 

 

Nyt voi vain käyttää mielikuvitusta, että voi hahmottaa rakennuksesta jotain. En oikein saanut siitä selville mitään vedenpitävää, von Schna(c)kenburgin suku mainitaan, mutten löytänyt varsinaisesti kyseistä Bernhardia. 

Vaikka päivässä oli vielä kohteita jäljellä, en venytä postausta enää pidemmäksi, vaan jatkan huomenna. Näissä taitaa mennä kyllä useampikin päivä, eikä se haittaa mitään. Erittäin mieluisaa puuhaa minulle. 

EDIT: Lisään postauksessa mainitut kartanot CampaSimpukan ylälaidan Mōis hulluutta – Viron kartanoita-välilehdelle, jonne kerään kaikki katsomamme kartanot aakkostettuina, niin hyvin kuin osaan, viron aakkostus on hieman vaativaa välillä.