Määränpäänä Tartto

Maaliskuun alun Viron matkan viidennen päivän suunnitelma oli siirtyä Pärnusta Tarttoon ja mutkitellen tietysti. Kävimme ennen Pärnun jättämistä katsomassa merenrantaa, siellä jäät olivat rypyllä rannassa. Kuvan mustat pilkut aika kaukanakin ovat ihmisiä kävelyllä. Oli melko sumuista, joten pitkälle ei nähnyt. 

Ennen kuin päät painuivat tyynyyn Tartossa, olimme katsoneet 10 kartanoa, 18 kirkkoa ja 4 vesitornia. 

Päivän ensimmäinen kohde oli Pärnun keskustan länsipuolella, lähellä lentokenttää. On kummallista, ettemme olleet käyneet katsomassa sitä jo aikaisemmilla Pärnun vierailuilla, mutta nyt asia korjaantui. Kartanon nimi on Sauga (Sauck) ja sen päärakennus on valmistunut 1800-luvun puolivälissä. En oikein saanut selkoa milloin kartano on raunioitunut, mutta neuvostoaikana se sijaitsi sotilaslentokentän alueella ja ainakin jo vuonna 2001 se on ollut kutakuinkin samassa kunnossa kuin nyt. 

Kartanolla oli sama omistaja kuin pari päivää aikaisemmin katsomallamme Audrulla, Adolf Pilar von Pilchau. Adolf ja hänen vaimonsa Julie näyttivät tältä. 

Saugan jälkeen lähdimme Pärnun ohitustietä kohti itää. Aioimme käydä ensin katsomassa edellispäivänä väliin jääneen Uulun (Uhla) kartanon ja kirkon yhdistelmän. Sehän kuulosti heti sen verran vastustamattomalta, että se oli käytävä katsomassa. Nyt kun etsin tietoja asiasta, opin ettei katsomamme rakennus ole kirkon ja kartanon yhdistelmä, vaan Uulun kartanon omistajan Gotthard Stael von Holstain rakennuttama kirkko. Hän rakennutti kirkon ensimmäisen, nuorena kuolleen vaimonsa Eleonorin muistoksi. Gothard on tässä kuvassa. Vaikuttavat viikset. 

Toisesta avioliitosta Augusten kanssa syntyi seitsemän lasta, joista pojista vanhempi peri kartanon. Hänellä oli pitkän juhlallinen nimi Paroni Magnus Johann Heinrich Friedrich Alexander Stael von Holstain. Kaikilla suvussa oli noin pitkät nimet, ei sen puoleen. 

Mutta se kirkko on tässä, ei kartano ikävä kyllä. Tahkurannan lehden numerossa vuodelta 2014  sivuilla 4 ja 5 on pari kuvaa siitä hienosta Uulun kartanosta, josta ei enää ole edes raunioita jäljellä. 

Seuraava kohde oli Surjun (Surry) kartano. Siellä sijaitsee nykyään terveyskeskus tai joku muu hoitolaitos. Samainen Stael von Holstainin suku, joka edellisen kartanon kohdalla mainitaan, omisti myös Surjun. Omistus päättyi maareformiin vuonna 1919. Näin tulkkasin kartanovirollani ja googlekääntäjällä täältä. 

Matka jatkuin Mōisküla-nimiselle paikkakunnalle aivan Latvian rajan tuntumaan, siellä olivat vuorossa vesitorni ja kirkko. Vesitorni löytyi ikkunasta katsomalla, se sijaitsee vanhalla rautatieasemalla, jolla on kiskoja ilmeisesti enää sen verran kuin yhden museoidun vaunun alle tarvitaan. 

Kylän (tai pikkukaupungin) kirkko on tällainen. 

Seuraava kohde oli myös vesitorni, Abja-Paluojan kaupungissa. Torni näkyi jo hyvissä ajoin, piti vain osata kääntyä oikeasta kohtaa kapeita katuja päästäkseen kuvausetäisyydelle. Siitä ei jäänyt kauheasti lapsille kerrottavaa. 

Hallisten kirkko oli tällainen kaunis rakennus.

Kaubi (Neu-Bornhusen) on nykyään aivan raunioina ja sijaitsee maatilan pihapiirissä. Antti kävi nopsasti kurkkaamassa ja jos olisi nähnyt jonkun henkilön, olisi tietysti kysynyt luvan kuvaamiseen. Rauniosta saattoi päätellä, että rakennus on ollut suuri ja komea. Tälläkin kartanolla Veljo Ranniku on käynyt 1970-luvun lopulla. 

Aikoinaan kartano on näyttänyt tältä. Vielä 1950-luvulla se on ollut melko hyvässä kunnossa, löysin siitä kuvia useasta paikkaa. Paikan omistajista ja maareformin jälkeisestä käytöstä en päässyt varmasti oikeille jäljille. 

Komea puukuja on olemassa, liekö kartanon aikainen. 

Ajaessamme takaisin maatilalta peltojen halki isommalle tielle, näimme jälleen eläimiä, ei sentään vihannespossuja. 

 

Seuraavana kohteena oli Karksi ja siellä olikin paljon katsottavaa. Ajoimme hieman eri reittiä, kuin olimme kuvitelleet ajavamme ja katsoimme ensin Karksin linnan rauniot ja siinä tuli samalla yksi kappeli ja kirkkokin katsottua. Yhdellä kuvallakin olisi pärjännyt, mutta menimme sentään katsomaan kaikkia osia lähempääkin. Jostain syystä nämä linnojen rauniot eivät koskaan niin kovasti jaksa kiinnostaa. 

Kappeli linnan ulkopuolella oli siis tämmöinen.

Linnanrauniosta sai osan mahtumaan yhteen kuvaan. 

Kirkko oli tämmöinen. Minusta tuo torni on selvästi vino. Ajattelin, että se on tarkoituksella  niin, mutta olin väärässä. Pehmeä maaperä on antanut periksi ja torni on kallistunut. Sitä on korjattu ja tuettu moneen otteeseen, viimeksi 1990-luvulla. 

Karksissa oli katsottavaksi myös ortodoksinen kirkko. 

Parasta kaupungissa oli kuitenkin vesitorni. Olimme laittaneet paikan jo karttaamme ja nähneet vesitornista kuvankin etukäteen, mutta silti se onnistui riemastuttamaan aivan valtavasti. Oma kuvamme on kuin autonmyyntikuva, tosin myytävä auto on hieman likainen, eikä se ole myytävänäkään. Oikeaan suuntaan liehuva lippu kruunaa kuvan. 

Toivuttuamme hulluilla on halvat huvit-tuokiostamme matka jatkui ja katsoimme seuraavaksi Paistun kirkon. 

Holstren (Holstfershof) kartanosta ei ole varsinaista kartanoa enää jäljellä. Tämä rakennus on 1700-luvun lopun keittiörakennus. 

Tarvastun kirkko on hyvin ankaran näköinen rakennus. Hieno, mutta ankara. 

Samalla paikkakunnalla katsoimme vielä Tarvastun linnanrauniot (Schloß Tarwast) ja sen kappelin. Tässä kohtaa katsominen oli  melkoisen viitteellistä, sillä parkkipaikka oli niin julmetun liukas, ettemme tohtineet ajatellakaan sen ylittämistä ja kiipeilyä lumisilla portailla. Jossain pitäisi olla vielä kohtuuhyvässä kunnossa oleva viljavarasto, mutta sitä emme nyt nähneet. 

Enemmän kiinnosti soma pieni kappeli linnanrauniosta seuraavalla kukkulalla. Sinnekään emme lähteneet seikkailemaan lumen peittämiä rappusia. 

Vana-Suislepa (Alt-Suislep) ei antanut itsestään paljonkaan ilmi. Ymmärtääkseni se on kuulunut samalle omistajalle kuin Uue Suislepa (Neu-Suislep) mutta tilat on erotettu toisistaan aivan 1700-luvun loppuvuosina. 

Seuraava kohde oli sattumalöytö, kun pää kääntyi sopivasti. Olimme menossa katsomaan Uue Suislepan kartanoa aivan lähelle, kun hoksasimme Suislepan Pyhän Katariinan ortodoksikirkon. Selvästikään se ei ole enää käytössä, muttei vielä aivan raunioitunukaan, kun katto on tallella. Löysin kyllä yhden sisäkuvan kymmenen vuoden takaa, eikä se näytä kovin hyvältä. Jalanjälkiä näkyi lumessa, oli sitä joku muukin käynyt katsomassa muutaman päivän sisällä.

Sitten palasimme aiotulle reitille ja ajoimme lyhyen matkan katsomaan Uue Suislepan kartanoa (Neu-Suislep). Tuossa linkin kuvissa paikka näyttää paljon kivemmalta, kuvat ovat varmaankaan rakennuksen toiselta puolelta. Vuodesta 1920 eteenpäin siellä toimi koulu. Ilmeisesti siellä toimii tai on toiminut myöhemmin kirjasto ja päiväkoti, tosin nyt ei näkynyt mitään liikettä. Suislepa on tunnettu omenalajikkeestaan, opin. 

Von Krüdenerin suku omisti Uue Suislepan ja kuusi heidän lapsistaan syntyi kartanossa. Näissä kuvissa Moritz ja Constance. Moritz kuoli vuonna 1936 ja Constance vasta vuonna 1956. 

Tällä postauksella on jo mittaa aikalailla, mutta menköön nyt vielä kymmenkunta kohdetta, kun vauhtiin pääsin. Seuraava kohde oli Riidajan kartanon kappeli. Kartanon olimme katsoneet jo aiemmalla retkellä. Kuvat tiilisestä kappelista osuivat jostain silmiimme ja olihan sekin nähtävä. Kartanokin tuli vilkaistua uudemman kerran, kun sen pihan kautta ajoimme, siellä on nykyään kirjasto.

 

Kappeli sijaitsee noin kilometrin päässä kartanosta ja on korjattu hienoon kuntoon ainakin päältäpäin vuosituhannen alussa. Kappelin on rakennuttanut  nuorena kuolleen Louisan muistolle hänen veljensä Bernhard von Stryk vuonna 1777.

 

Tien varressa näkyi ilmeisesti peuroille jätettyä syötävää, jäljistä päätellen. 

Lōven (Lauenhof) kartanosta ei ole jäljellä kuin kyltit puistossa. 

Kartano on purettu vuonna 1932 ja se on näyttänyt tältä. Kartanon mailla on tehty montakin kartanoinventaariota, viimeisimmän löysin vuodelta 1987. 

Kartanon omistivat viimeiseksi ennen maareformia Rudolf ja Elizabeth von Arnep perheineen. Ainakin kolme perheen neljästä lapsesta syntyi Lōvessä. Perheestä viimeisimpään eli Herbert, hän kuoli vuonna 1983 Londonissa, Kanadassa. 

Jonkun kartanoon kuuluneen rakennuksen näimme.   

Helmen Pyhän Neitsyt Marian kirkon raunio oli seuraava kohteemme. Sen takana oleva museo oli visusti suljettu, mutta ajoimme sen pihan kautta. Kirkko on tuhoutunut toisen maailmansodan lopulla vuorotellen saksalaisten ja venäläisten toimesta. 1930-luvulla kirkko on näyttänyt tältä. Raunio on haluttu säilyttää muistona menneisyydestä ja sitä käytetään ulkokirkkona. Siellä pidetään vuosittain 15. elokuuta Marianpäivän jumalanpalvelus. 

Tōrvan entinen ortodoksikirkko on menettänyt toisessa maailmansodassa torninsa. Neuvostoaikana kirkkosali toimi suola- ja sementtivarastona ja nykyään se on jälleen luterilaisen kirkon omistuksessa ja sen sanotaan olevan kamarikäytössä, mitä se sitten tarkoittaakaan. 

Seuraavana oli sellainen tapaus, josta lähdimme melko kipakasti jatkamaan matkaa. Soontagan (Sontack) kartanosta meillä oli jonkunlaista tietoa etukäteen, siitä oli näkynyt myynti-ilmoituskin 19 900 euron hintaan. Heti kun ajoimme talon ohitse, tuli sellainen ryysyrantafiilis, enkä edes noussut autosta ja Anttikin palasi hyvin nopeasti takaisin. Ei jäänyt hieromaan kauppoja. Eikä jäänyt tunnetta, että haluaisin ottaa paikasta mitään erityistä selkoa. Vuonna 1977 Veljo Ranniku on käynyt siellä inventoimassa. 

Rōngun kirkko näytti todella hienolta. Sen nykyinen uusgoottinen ilme on 1900-luvun alkuvuosilta. 

Elvan kirkko on puolestaan tällainen. Sen rakennus on aloitettu ennen ensimmäistä maailmansotaa ja saatettu loppuun 1920-luvulla. 

Elvan vesitorni on tämmöinen kattoviritys. 

Nōon ortodoksikirkko oli loppusuoran kohde. Ei ollut enää montaa jäljellä. Hyvin sievä tapaus. 

Nōon luterilainen kirkko taas näytti tältä. 

Sitten jo saavuimmekin Tarttoon. Ajokuvattuna vielä Paavalin kirkko. 

Majoituimme meille uuteen hotelliin, Hotel Tartuun ja saimmekin aivan juuri remontoidun suuren huoneen, jossa oli hyllyjä ja pistorasioita niin, ettei tarvinut marmattaa. Iltasella kävelimme keskustaan ja söimme aikaisemmilta reissuilta tutussa Meat Market-ravintolassa. Söimme kivat valikoimat erilaisia suupaloja ja juustoja. Yleensä emme perusta wingseistä ja ribseistä, mutta nyt oli kyllä hyvää. Ja etenkin kahvit olivat erinomaiset. 

Liitän tämänkin postauksen CampaSimpukan ylälaidan Mōis-hulluutta-välilehdelle, jonne kerään kaikki katsomamme kartanot luetteloksi ja linkeiksi niistä kertoviin postauksiin. 

Jos joku jaksoi lukea tämän maratonpostauksen alusta loppuun, laita ihmeessä kommentti, niin lähetän ensimmäiselle Kalev-suklaalevyn!