Eilen minulta jäi kesken ensimmäisen kartanokierrospäivän postaus. En muistanutkaan, että niissä menee aikaa melkoisen paljon tietoa etsiessä ja kuvia valitessa. Tosin aina ei ole kuvissa valitsemista, jos niitä sattuu olemaan vain yksi/kohde. Olen alkanut totuttaa itseäni siihen, että minulla ei todellakaan ole enää kiire, ei tarvitse hoppuilla. Todella monia asioita voin jatkaa huomenna, jos siltä tuntuu.
Nyt jatkan siitä, mihin eilen jäin. Ensimmäisen päivän settiin kuului siis kolmetoista kartanoa, joista yhdeksän tutkailin jo edellisessä postauksessa.
Räägu (Hohenheim) on puurakenteinen kartano vuodelta 1835. Siellä on nykyään hoitokoti vanhuksille, mikäli oikein ymmärsin. Sen pihatiellä oli ajokieltomerkki, joten katsoimme sen hieman kauempaa, taas lehdettömät puut olivat avuksi. Kartanon viimeinen omistaja ennen maareformia vuonna 1919 oli Benno Rudolf von Wedel. Iältään sopivahkoja Bennoja löytyi usempia, mm. eräs isä-poikasetti, joka eli Virossa, mutten voi lyödä päätäni pantiksi, että ovat juuri oikeita Bennoja, joten enpä sitten lottoa asiassa enempiä.
Pidän monenlaisista kartanoista, ei tosiaan ole väliä onko se tiptop-kunnossa vai asumaton tapaus, rauniotkin kelpaavat. Usein juuri rauniot ovat mieltä eniten kiehtovia, kuten vaikka Ungru, jonka olemme katsoneet parikin kertaa. Se ei toki ole kaikkein pahiten tuhoutunut kartano, mutta eihän silläkään ole kuin ulkoseinät jäljellä. Silti se on hyvin kaunis. Tällä reissulla olimme kyllä melko lähellä Ungrua, mutta sitä emme käyneet katsomassa. Sen sijaan katsoimme Uuglan (Udenküll).
Uuglassa on ollut yksikerroksiset laidat ja keskellä kolmekerroksinen osa, jonka kerrotaan olleen poikkeuksellista omana aikanaan. En saanut aivan varmasti selväksi, miltä vuosisadalta rakennus alunperin on, vaikka lueskelin vuoden 1980 käsinkirjoitettua kartanoinventaariota, jossa nimi oli aluksi kirjoitettu väärin, mutta korjattu päälle. Rauniostakin voi kuitenkin päätellä, että rakennus on ollut grandiöösi. Löysin siitä yhden kuvan ajalta, jolloin se oli vielä ehjä, sen näkee täältä.
Uuglan omistajasuvuiksi mainitaan Fahren-Bachit, De la Gardiet, Banierit ja von Knorringit, niin kaivelin
täältä. Samat suvut tulevat vastaan vähän joka puolelta. Viimeisimpänä nimenä mainittiin Gustav von Knorring, joka eli pitkän elämän ja kuoli Saksassa 95-vuotiaana vuonna 1989. Mikäli käsitin oikein, hänen isänsä (Gustav hänkin) sai maareformin jälkeen jonkunlaisen vuokraoikeuden kartanoon tai sen maihin tai molempiin poikansa oltua sotilasuralla tärkeässä asemassa.
Muutaman kartanon jälkeen oli taas kirkon vuoro, Lääne-Nigulan 1760-luvulla valmistunut barokkikirkko.
Kirimäe (Kirrimäggi) oli seuraava paikka. Se on tai on ollut myynnissä, löysin myynti-ilmoituksen, jossa pyyntihintana on 119 000 euroa. En ostaisi. Tämän paikan pihalla tapasimme virolaisen pariskunnan samoissa puuhissa kuin mekin, kertoivat käyneensä katsomassa noin 350 kartanoa, joten me jäimme hopealle alle kolmella sadalla katsotulla kartanollamme.
Neuvostovuosina talon oikeaoppinen katto on muutettu tavalliseksi harjakatoksi, mikä on aina selkeä rumentava juttu minulle. Eikä Kirimäe muutenkaan kovin hehkeässä kunnossa ole päällepäin eikä kyllä sisältäkään, mitä myyntikuvista kurkin. Paikalla on Facebook-sivut ja erilaisia tapahtumia siellä näkyy järjestetyn viime vuonnakin. Kissa oli kotona myös. Löysin nimen Pjotr Lebedev kartanon yhteydessä, mutten tiedä onko kyseessä sama Pjotr, joka mainitaan venäläisenä fyysikkona. Joten jätän tämän tutkinnan tähän.
Seuraavan kohteen nimi oli Vōnnu (Wendau/Wenden). Se on nykyään aivan raunioina sekin ja sen vieressä on jonkunlainen maatila/korjaamo, joten emme menneet kovin lähelle. Vuonna 2001 otetussa kuvassa toinen pää rakennusta näyttää aika ehjältä, mutta emme nähneet tieltä, onko se vielä pystyssä. Omistajatahoiksi tämän kartanon kohdalla mainittiin von Ungern-Sternbergit, sama suku oli kyseessä myös Ungrun kohdalla. Löysin Claus von Ungern-Sternbergin, jonka isä ainakin syntyi Vōnnussa. Kirjoitusmuoto Klaus löytyy Vōnnun viimeisenä omistajana ennen maareformia, liekö sama mies kyseessä kuin tämä löytämäni Claus. Minusta hän menisi oikein hyvin kartanonherrasta.
Tässä vaiheessa alkoi olla jo iltapäivä ja päätimme katsoa vielä pari kirkkoa ennen kuin ajaisimme Haapsaluun ja majoittuisimme. Ensimmäinen näistä kahdesta kirkosta oli Ridalan Pyhän Maria Magdaleenan kirkko. Rakennus on tiettävästi rakennettu 1200-luvulla ja meillä oli onnea päästä katsomaan sitä sisältäkin.
Kattotiiliä oli lähtenyt kovalla tuulella irti ja uponnut aika messevästi sammaleeseen.
Alle kilometrin päässä oli seuraava kirkko, Ridalassa sijaitseva baptistikirkko. Siitä en löytänyt erityisesti tietoja, mutta tältä se näyttää. Pihalla oli tuoreita autonjälkiä, joten ilmeisesti sinä sunnuntaina oli ollut kirkollinen tapahtuma.
Haapsaluun saavuimme juuri sopivasti ennen kello kolmea, jolloin hotelliin pääsi kirjautumaan. Ajoimme keskustan halki ja olisi kannattanut valita joku muu reitti, sillä yksi pääkaduista oli remontissa ja niin kamalilla montuilla, että hampaat olivat irrota. Kuva on otettu seuraavana iltana, kun kävimme taas kävellen keskustassa. Tuo kermanvalkoinen talo on sama, jossa majoituimme kesän 2019 reissulla ja jonka erkkerihuoneeseen äitini erityisesti ihastui. Nyt asunto oli remontissa sekin, näkyi mattorullia ja muuta remonttivärmettä ikkunoista.
Juuri ennen hotelliin saapumista katsoimme vielä kaksi vesitornia, koska ne tulivat kohdalle sopivasti. Allaolevassa kuvassa on vuonna 1966 valmistunut vesitorni, joka muistuttaa kovin Kemin kaupungintalo/vesitornia.
Tässä taas on sormekkeisen nimen kärjessä oleva entinen Neuvostoliiton sotilasalueen vesitorni, jonka näimme toiselta niemekkeeltä vastavaloon. Hyvin standarditapaus.
Hotelli olikin yllättävän kiva kylpylähotelliksi, kylpyläosasto oli aivan toisessa päässä rakennusta kuin huoneemme, joten ei ollut uimahallifiilistä ja meillä oli hyvä huone, jonka ainoat puutteet olivat vähäiset pistorasiat ja hyllytila. Ei ole kiva laittaa tietokonetta lattialle latauksen ajaksi, kun ei johto yllä pöydälle asti.
Kävimme kävellen keskustassa katsomassa mitä ruokapaikkoja olis auki, nettitiedot olivat melkoisen hataria, moni paikka oli kokonaan kiinni, vaikka piti olla auki ja toisinpäin. Valitsimme sitten sellaisen ruokapaikan, joka lupasi olla auki joka päivä, söimme ihan mukavat ja ennen kaikkea edulliset ruoat, minä pelmeneitä ja Antti villisikamuhennosta. Ennen kuin kävelimme takaisin hotelliin, katsoimme vielä pari kirkkoa. Tässä ovat Jaani kirik ja ortodoksinen Maria Magdaleenan kirkko.
Sitten valo jo loppuikin, ehdimme juuri ja juuri hotelliin näkemään huoneestamme auringon painuvan horisontin taakse. Ensimmäinen katsomispäivä oli saatettu iltaan ja oli mukava käydä nukkumaan.
Seuraavana päivänä teimme Haapsalusta retken lähiympäristöön, aiemmin ajattelemamme Vormsin saaren retken jätimme tuleviin kesiin, sillä se on varmastikin kivempi paikka käydä kesällä. Huomenissa lisää kartanoita, kirkkoja ja vesitorneja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti