Kaksi kuukautta sitten

Aika kuluu äkkiä, tänään on tasan kaksi kuukautta siitä, kun olimme Virossa toiseksi viimeisellä katselupäivällä, matkasimme Rakverestä Tallinnaan. Minun täytyy nyt ryhdistäytyä ja kirjoittaa tämä postaus ja ympätä siihen kotiinlähtöpäivänkin katsomiset, sillä huomenna alkaa Giro d'Italia ja CampaKeittiö siirtyy Italian pariin. 

Rakvereen saavuimme edellisiltana ja siitä päivästä kertoo tämä postaus. Tullessamme katsoimme jo muutamia katsottavia ja aamulla matkaa jatkaessamme lisää. Aloitimme Rakveren vanhasta vesitornista, se on nykyään ymmärtääkseni yksityisomistuksessa ja on ollut aikoinaan junaliikenteen käytössä. 

Rakveren teatteri sijaitsee rakennuksessa, joka on alkujaan kartano ja saksankieliseltä nimeltään Wesenberg. Rakveressä on suuri linnoituskin, mutta sitä emme menneet katsomaan. Sen lähistöllä on hieno härkäveistos ja taitaapa linnoituksen tornin huippua hieman pilkistää härän vasemmalla puolella. 

Wesenberg on ollut teatterina jo pitkään, noin sata vuotta, mutta nykyisen hienon ulkopintansa se on saanut joitakin aikoja sitten. Jos ihan tarkkoja ollaan, en saanut selville, että onko tämä rakennus varsinainen kartano, vai sen paikalle rakennettu teatteri sadan vuoden takaa. Kartanopokkarimme mukaan teatterin matalampi osa (joka ei kuvassa näy) olisi sitä vanhempaa kartanoa. Jääköön hieman epäselväksi tämä. Von Rennenkampffit mainitaan omistajasuvuksi.

Ennen kuin lähdimme Rakverestä katsoimme vielä hieman merkillisen näköisen kirkon ja entisen kirkon. Karmel-seurakunnan kirkko(?)rakennus näyttää tältä. Tästä en saanut kauheasti lisätietoa käsiini. 

Entinen Paavalin kirkko on mielenkiintoinen tapaus. Koska kirkkovironi on kartanoviroani huonompi, en saanut aivan selville, että tuliko kirkko koskaan valmiiksi, saiko se korkeita kaksoiskirkontornejaan, vai toimiko se lyhyen kirkkoaikansa ilman torneja. Nykyään se on nuorisokeskus ja siellä toimii kuntosali. Näin kyllä piirroskuvia kirkosta korkeilla torneilla, mutten ole varma ovatko ne vain suunnitelmakuvia. 

En yhtään tiedä kenen tuo likainen auto mahtaa olla...

Mädapea (Mettapäh) oli sellainen tapaus, että vasta nyt ymmärsin meidän käyneen siellä jo kahta vuotta aiemmin tammikuussa 2020. Se oli jäänyt puuttumaan tältä listaltani (lisäsin sen sinne nyt), eikä se muutenkaan ole voinut kovin suurta vaikutusta tehdä, koska emme kumpikaan ymmärtäneet paikan päällä, että olimme käyneet siellä jo. Olemme usein miettineet, että koskahan tulee se hetki, että menemme jonnekin toistamiseen, kun emme muista jo käyneemme ja tässähän sellainen sattumus sitten tuli. Aivan samalta näyttää kuin kaksi vuotta aiemminkin.

Kadrinan kirkkoa katsoimme vähän peräpäästä, oli jokseenkin kylmä tuuli, emmekä lähteneet kiertämään rakennusta. 

Undla (Undel) Lääne-Virumaalla oli sellainen kartano, että sitä emme olleet aiemmin katsoneet. Uus-renesanssityylinen rakennus on 1860-luvun tuote. Aika hiljaiselta siellä kyllä näytti tuona lumisena maaliskuun alun päivänä. Itse asiassa kun hieman googlasin, löysinkin tiedon hoitokotitoiminnan loppumisesta 1.2.2022. Siksi oli niin hiljaista, vaikka lumityöt olikin vielä tehty rakennuksen edessä.

Kartanon viimeinen omistaja ennen vuotta 1919 oli Karl von Dellingshausen ja hän kuoli vuonna 1945 Gdanskissa, silloisessa Danzigissa. 

Hänen vaimonsa Charlotte näytti tältä, hänen kuolinaikaansa ja -paikkaansa ei käynyt ilmi. 

Karl naimisissa myös kerran aikaisemminkin, Helenen kanssa, mutta ilmeisesti heille tuli ero ja Helenekin avioitui uudelleen. Osa Karlin ja Helenen lapsista syntyi Undlassa. Helene näytti nuorena tältä. Toisessa avioliitossaan hän sai vielä nelikymppisenä kaksi lasta ja kuoli vasta 83-vuotiaana Gdanskissa. 

Tuossa vaiheessa maaliskuuta Ukrainan sota oli vielä tuore tapaus, vastaantuleva kolonna pisti miettimään. Ja samaa mietintää, pelkoa ja ahdistusta tässä edelleen eletään. Toivoisin meidän pian menevän Viron kanssa samaan kainaloon. Mitä pikemmin, sen parempi.

Tapan kaupunki oli  meille taas uusi tuttavuus Virossa. Kylmä talvipäivä ei saanut meitä muuten kuljeskelemaan pikkukaupungin katuja, kunhan liukastelimme ne katsomiskohteet, joita olimme ennalta etsineet ja ainakin yhden sattumalta kohdalle osuneenkin. Ensimmäisenä katsoimme rautatien vesitornin. Katsoimme sitä useammalta puolelta. 

Naakat päivystävät

Seuraavana oli Tapan ortodoksikirkko ja sen taustallakin sama vesitorni pilkistää. Se näissä talvipäivissä on hyvää, etteivät lehtipuut peitä niin paljon katsomiskohteita, vaikka olisivatkin tiellä. 

Kaupungin luterilainen kirkko on Jaakobille omistettu.

Bonuskohteena katsoimme luterilaisen kirkon naapurissa olevan metodistikirkon. 

Matka jatkui, päätimme kyllä joskus tulla Tapaan uudelleen, vaikkapa kesällä. Olisi ehkä vähemmän liukasta. Seuraava kohde oli Lehtsen kartano (Lechts). Siitä on jäljellä enää hieno torni ja yksi rakennuksen kulma. Tämän linkin takaa näkee paljon kuvia kartanon, ellei jopa linnan loiston päiviltä. 

Hienon kartanon viimeinen omistaja oli Friedrich Alexander Georg von Hoynigen Huene. Olen ehkä aiemminkin hänen nimeensä törmännyt. Hän sai ensimmäisen vaimonsa Angesin kanssa kaksi lasta, joista molemmat kuolivat vauvaikäisinä ja Angeskin kuoli nuorena puoli vuotta toisen lapsen kuoleman jälkeen vuonna 1872 vain 25-vuotiaana. 

Friedrich

Anges 

Toinen vaimo oli nimeltään Alexandra ja kun Angesin kuolemasta oli kulunut viisi vuotta, syntyi Friedrichin toisesta avioliitosta ensimmäinen lapsi ja myöhemmin vielä neljä lasta lisää ja he kaikki elivät aikuisiksi asti ja saivat itsekin lapsia. Friedrich kuoli vuonna 1921. Alexandra kuoli Pärnussa vuonna 1927. Tällä kohtaa on jotenkin mukava huomata, että Friedrich oli samaa ikäluokkaa kummankin vaimonsa kanssa, ei mitään lapsivaimoja siis. 

Alexandra

Pruuna (Tois) oli seuraava kohde. Se kuului viimeisinä vuosina ennen maareformia jo aiemmin tässäkin postauksessa mainitulle von Dellinghausenin suvulle. 

Aru- nimisiä kartanoita on useita ja joillakin on samat saksankieliset nimetkin. Tässä kohtaa katsoimme Arrohof nimisen kartanon jonkun lisärakennuksen, muuta varsinaista ei tästä Arusta taida olla enää jäljellä. Enkä saanut siitä mitään erityistä kaiveltuakaan.

Tällä retkellä näimme melkein joka päivä kettuja, tämän tosin aika kaukaa. 

Jäneda (Jendel) oli seuraava kohde, päivä oli juuri kääntynyt iltapäivän puolelle. Tämä komea tiililinna on kuulunut viimeiseksi ennen maareformia Alexander von Benckendorffille. Hän eli aina vuoteen 1970, mutta en tullut tietämään, missä hän vietti elämänsä viimeiset vuosikymmenet. Kartanossa on ollut maatalousalan koulu pitkään, nyt se on ilmeisesti jonkunlainen konferenssikeskus.

Taas tuo likainen auto osunut kuvaan!

Aeguviidu oli meille myös ennaltakäymätön paikkakunta, menimme sinne kiinnostavan vesitornin vuoksi, olin nähnyt siitä kuvan tällä sivustolla. Tämäkin on liittynyt rautateihin aikoinaan ja on ilmeisesti yksityisasuntona nyt. 

Katsoimme myös Aeguviidun kirkon, kun kerran paikkakunnalla olimme. 

Pikvan (Pickwa) kartano oli jo päivän loppusuoralla. Tämä suuri kartano on kuulunut maareformin alla Robert Georg Turmannille, mutten päässyt hänen jäljilleen kovin hyvin, sillä löytämäni tiedon mukaan hän sai kartanon haltuunsa vuonna 1919, kaksi vuotta kuolemansa jälkeen. Joka tapauksessa siellä toimi koulu 1920-luvulta aina 1970-luvulle asti ja vuosituhannen vaihteen tienoilla se on siirtynyt yksityisomistukseen. Hiljaiselta vaikutti. Lumitöitä oli tosin tehty pihatiellä. 

Aivan vieressä samalla maa-alalla oli pieni kappeli. Se on rakennettu 1800-luvun lopulla silloisen kartanonomistajan perheen tarpeisiin. Tämä oli bonuskohde myös, emme osanneet sitä ennalta tietää katsottavaksi. 

Nyt ei ollut enää montaa kohdetta jäljellä. Kehran (Kedder) kartano sijaitsi pienen teollisuuskaupungin keskustan liepeillä. Ensikatsomalta se näytti hyvin rumalta, toisesta päästään jatketulta raukkaparalta, mutta kyllä siitä kartanon tunnisti, kun siristi sopivasti silmiään. Talo lienee yksityisomistuksessa nyt. Alunperin rakennus on 1820-luvulta ja on varhaisklassista tyyliä. Tuo pahka on jotain ihan muuta sitten. Se näkyy kyllä jo 1930-luvun valokuvassa, joten rikos lienee jo vanhentunut. Von Essenin suku mainitaan.

Kehrassa katsoimme myös vesitornin, rankasti vastavaloon. 

Päivän viimeinen kohde oli Jōelähtmen kirkko. 

Tallinnaan saavuttuamme kävimme hieman ruokaostoksilla, sillä oli juuri sopivan viileä sää ja kaikki pysyi kylmänä autossa. Iltasella kävimme vielä kävelemässä Telliskiven alueella (en tiedä pitäisikö sanoa Telliskivin tai Telliskiven) ja kävimme vapaaehtoisella GT:llä Junimperiumissa. 

Hotellin ikkunasta näkyi Ukrainasta muistuttava valaistus Toompean mäeltä. 

Lähtöpäivänä meillä oli hyvin aikaa käydä vielä muutama ostoskohde ja lähteä sitten valumaan kohti Muugan satamaa. Siinä mennessämme katsoimme vielä aika monta juttua. 

Piritan luostarikirkon raunion vieressä on moderni kirkko. 

Tallinnan metsähautausmaan kappeli on kaunis. Katsoimme hieman hautausmaata. Tälle hautausmaalle on haudattu  mm. paljon kartanokatsauksia tehnyt Veljo Ranniku. Hänen nimeään ei tuossa kivipaadessa kuitenkaan ollut. 

Ajelimme sitten kohti Viimsin niemen kärkeä. Siinä matkalla näimme NOA-ravintolan, jossa kävimme hienolla päivällisellä vuonna 2015, herranen aika miten aika rientää! Bonuskirkkona katsoimme Viimsin vapaakirkon. 

Muutaman korttelin päässä oli moderni Pyhän Jaakobin kirkko. Sekin piti kuvata raakaan vastavaloon aurinko tornin taakse piilottaen. 

Kirkkojen jälkeen olikin hyvä vaihtaa välillä vesitorneihin. Niistä ensimmäinen oli Liivan rautatien vesitorni. 

Tallinnan Kitsekülan rautatien vesitorni oli tällainen. 

Tallinnan Tatarin vesitorni taas sitten tällainen, sen saimme katsottua vanhojen teollisuusrakennusten väliseltä parkkipaikalta. 

Ukrainaa muistettiin näilläkin kulmilla. 

Kazanin Jumaläidin kirkon Tallinnassa Olümpia-hotellin lähellä olimme nähneet monta kertaa aikaisemminkin, mutta nyt katsoimme sen ohiajaessa. 

Loon vesitorni onkin sitten jo melkein Maardussa. 

Sahan kappeli oli toiseksi viimeinen katsomiskohde. Upea!

Maardun ortodoksikirkko oli sellainen, jonka nähdessämme pääsi kyllä suusta vau ja oho. Hienolla paikalla mäen päällä. 

Sitten ajelimme Muugan satamaan ja ylitimme Suomenlahden. Viikossa näimme mahdottomasti erilaisia asioita, kirkkoja, kartanoita ja vesitorneja. Katsottujen kartanoiden määrä ylitti tällä reissulla luvun 340. Lisään katsotut kartanot CampaSimpukan yläreunan Mōis-hulluutta – Viron kartanoita-välilehdelle. 

Nyt saa myös hetkeksi jäädä korealaisen ruoan innostus, sillä huomenna alkaa siis Giro ja syömme pastaa, pizzaa ja risottoa tulevat viikot niin, että korvista pursuu! CampaSimpukan kahdestoista Italia-ruokahaaste alkaa ja ihan jonain lähipäivänä on myös blogin 11-vuotissynttärit!