Vuorovettä ja antipasteja

Helatorstain jälkeinen päivä on Ranskassa ilmeinen rokulipäivä, leirialueet ovat yhä complet (paitsi tämä meidän, täällä on kyllä tilaa). Aamulla Ikean korkeaa laatua edustava kellomme oli taas pysähtynyt, mutta nyt arvasin auringon korkeudesta, ettei kello ollut puoli kolme. Antti kävi pyörällä ostamassa leipää ja hän viipyi niin kauan, että aloin ihmetellä. Hän oli patonkijonossa sijalla 18, joten siksi hieman kesti. Mutta oli hyvä patonki. Yhden huonon, tai tylsän patongin olemme tällä retkellä ostaneet, kaikki muut ovat olleet hyviä tai loistavia.

Aamupalan jälkeen ja vuorovesi-appin opiskelun jälkeen lähdimme pyöräretkelle katsomaan mantereelle vievää tietä (gois), joka aina nousuveden aikaan kaksi kertaa vuorokaudessa peittyy veteen. Olimme sopivasti paikalla, kun oli laskuveden huippu. Jestas mikä tungos, autoja ajoi yhtenä piip (entiset työkaverit tietää mitä piip tässä kohden tarkoittaa) merestä paljastunutta tietä molempiin suuntiin ja ihmisiä oli sadoittain tonkimassa merenpohjaa jonkunlaisten syötävien toivossa. Meitä pällistelijöitä oli myös sadoittain.

DeLorean-kerho oli lähtenyt ajelulle, ainakin kahdeksan tai kymmenen autoa ajoi letkassa mantereelta goisia pitkin saarelle. Kun olimme täällä viime syyskuun lopussa oli tietysti ihan sama vuoroveden vaihtelu nähtävillä, mutta missään ei ollut ketään tai ainakaan ei ollut tuollaista tungosta. Off season on paras season.

Ajelimme sitten vielä mukavaa merenrannan penkereen suojaamaa pyöräväylää tämänhetkisen majoituskylämme ohitse seuraavaan kylään ja poikkesimme syömään meren herkkuja. Nyt minäkin sain syödäkseni crevettejä ja Antti otti kuusi osteria. Olivat tämän reissun suurimmat ja parhaat kuulema. 

Iltapäivä leirialueella oli oikein rauhallinen. Ranskalaiset söivät lounasta omaan aikaansa ja siirtyivät sitten päiväunille, nyt he taas alkavat kaivautua mökeistään ja vaunuistaan, sillä ruoka-aika lähestyy. Me olemme kaiken aikaan noin 3-4 tuntia eri tahdissa syömisen kanssa alkuasukkaisiin verrattuna. Antti kävi vielä katsomassa, miltä pengertiellä näyttää, kun on nousuvesi. 

Meillä oli tänään päivällisen virkaa toimittamassa antipastolautanen, jolle keräsimme varastoistamme mitä sattui olemaan. Mukaan pääsi viime kesän hittiruoka meloni ja parmankinkku (se oli 40 asteen lämmöissä ainoaa jota jaksoimme syödä), minisalamia, mansikoita, oliiveja, patonkia ja kanarilletteä.

Giro d’Italia on taittunut yli puolenvälin, enkä voi väittää etteikö se passaisi minulle. Alkaa olla niin paha korealaisen ruoan puutostila, että pian tarvitaan pullo sojua! Sitä kyllä löytyy, ostimmehan sitä Bremenistä joskus huhtikuun alussa. Tänään ajosta ei puuttunut dramatiikkaa, sillä Italiaa vaivaavat tällä erää kauheat rankkasateet ennätyskuivuuden jälkeen ja osan matkaa kilpailijat taittoivat bussissa liian pahan sään vuoksi. Loppu oli sitten taas kuivaa ja voittajaksi ajoi nuori kolumbialainen, jolla on niin pitkä nimi, että piti luntata pariin otteeseen: Einer Augusto Rubio Reyes. Thibaut Pinot tuli toiseksi ja minusta vähän ovelasti selostaja tuli sanoneeksi Pinotia tyhmäksi, kun sanoi voittajan ajaneen fiksummin. Minulla on kaunoja Thibautia kohtaan, sillä hän kerran väänteli rumasti naamaansa ja matki toista ajajaa, josta pidin. Koskaan en unohda enkä anna anteeksi, niin kerta! Kokonaiskilpailun osalta kärki ei vaihtunut, Geraint Thomas johtaa ja Primoz Roglic on toisena.