Seitsemännellä viikolla olimme sosiaalisia vierailemalla ystävän luona. Sen lisäksi kävelimme ja pyöräilimme paljon. Alkoi myös tuntua ihan pikkuisen kotimatkalta. Aurinko paistoi ensimmäistä kertaa viikkoihin päin naamaa, kun aamuisin lähdimme liikkeelle (jollei satanut). Helteet olivat todellakin jääneet jo taakse, mutta vielä toisinaan tarkeni syödä ulkona, muttei enää istua pihan puolella illan pimetessä.
CampaReissu2/2023/päivä43 22.9.2023
Tänään on ollut kävelypäivä. Aamupalan jälkeen kävelimme Locquirecin keskustaan, harmi että markkinat olivat olleet jo tällä viikolla keskiviikkona.
Kirkkoon ei päässyt tällä kertaa sisälle, mutta nyt huomasin kiven, johon oli kaiverrettu Lokireg Compostella 1927 km, sitä en ollut viime kerralla huomannut. Olisi siinä käveltävää.
Lähellä oli upeasti maalattu sähkökaappi, katsoimme netissä kyseisen taiteilijan kuvia muissakin kohteissa. Gwendal Larher on hänen nimensä.
Kirjastokin löytyi, sillä on hyvin minimaaliset aukioloajat, suunnilleen kahdestatoista puoleen päivään ja ehkä jonain viikonpäivänä. #tienvarsikirjasto ja #campingkirjasto löytyivät myös.
Kävimme kävellen kiertämässä Loquirecin niemen ja pääsimme näkemään sen toisen poukaman. Meidän puolen poukama sopii hyvin purjehduksen opetteluun, toinen poukama surffaamiseen.
Osuimme kerrankin avoinna olevaan creperiehen ja söimme hurjan täyttävät annokset, joiden jälkeen piti kävellä takaisin leirille ja mennä päiväunille. Lounas ei sovi oikein hyvin meille.
Alkuillasta kävelimme vielä toisen kerran, tällä kertaa tyhjää merenpohjaa laskuveden ollessa suurimmillaan.
Sitten jo maistuikin taas pieni syöminen, melonia, kinkkua, rypäleitä ja mozzarellaa.
Nyt nousuvesi pian taas huipussaan ja iltakin pimenee. Sääennusteiden mukaan tänään piti sataa melkein joka tunnilla, mutta yhtään pisaraa ei tullut. Kävelyä tuli päivään noin 10 km.
Huomenna paikkakunnalla on triathlon-kisa, ehkä menemme katsomaan jotain siihen liittyvää.
CampaReissu2/2023/päivä44 23.9.2023
Tänään olimme koko päivän liikkeellä jalkaisin. Heti aamiaisen jälkeen lähdimme katsomaan lähellä olevaa kappelia, jo sitä ennen kurkkasimme toista lähellä olevaa leirialuetta. Emme tunteneet halua vaihtaa sinne tältä kunnalliselta, jolla olemme.
Kappeliin ei päässyt sisälle, mutta juuri siellä käppäillessämme ystävä soitti ja ehdotti puolenpäivän kuohuvia ja mikäpä sen parempaa. Hän saapui vastikään talolleen pitemmäksi aikaa. Kuljimme takaisin leirille hienoa rantareittiä ja näimme kiintoisan, mutta sinänsä paikkaansapitävän kyltin. Siitä ei tosin kukaan välittänyt tuon taivaallista.
Vaikka ystävän talo on todella jyrkän mäen päällä, oli kiva kiivetä sinne taas, ei ollut liian lämmin sää. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy hieman mutkitteleva pienempi tie, sinne pitää aina kiivetä, kun haluaa Petrin luokse kylään. Alemmassa kuvassa olemme jo hinanneet itsemme mäen päälle. Vasemmassa yläkulmassa on vihreä puumassa, sen takana CampaAdria on hyvässä tallessa leirialueella korkean penkereen päällä, sinne ei merivesi yllä millään vuorovedellä tai myrskyllä.
Kyläilyn jälkeen kävelimme keskustaan ostereiden ja creppien toivossa. Locquirecissa oli tänään triathlon-kilpailu (lyhyitä matkoja) ja ajattelimme, että ravintolat olisivat auki. No, jotkut olivatkin, mutta ne tarjoilivat vain juomia ja jäätelöä. Olimme aamulla jo katsoneet leiriltä päin kiikareilla uintiosuutta kaupungin satamassa, nyt iltapäivällä oli menossa ensin pyöräily ja sitten lopuksi juoksu.
Näimme kyllä lasillisten äärellä istuessamme kilpailijoita ja ihmisvilinää. Olin mukamas ymmärtänyt leirialueen ilmoitustaululta, että kirkossa olisi ilmainen konsertti alkuillasta. No ei ollut. Se oli vissiin jossain muualla, ehkä.
Kävelimme sitten takaisin leirille ja laskeskelimme, että päivän kävely on taas ollut ainakin 10 km. Googlen aikajana kertoi, että just ehkä viisi voisi olla, se oli jättänyt kaikki mutkat ja kierrokset tylysti huomiotta. Aina ei voi voittaa.
Ateriaksi sommittelin meille paprika-munakasrullan ja pannulla haudutetut pakastemandut. Näitä vara-ateriavaihtoehtoja meillä on aina tehtävissä 5-6 erilaista, jos ulkona syöminen tai kaupassa käyminen ei onnistu.
Hyvä ja kiva päivä ja varmana käveltiin ainakin 10 km!
CampaReissu2/2023/päivä45 24.9.2023
Pyöräilimme aamulla parin kilometrin päähän Plestiniin, siellä on sunnuntaisin markkinat. Olimme niillä myös melkein päivälleen vuosi sitten. Menomatkalla kävimme katsomassa Plestinin kaupungin liepeillä oleva pienen kappelin, noin 1600-luvun puolivälistä.
Kaupungissa ennen keskustaa pysähdyimme ottamaan kuvan pienestä menhiristä, jota en sellaiseksi olisi kyllä mitenkään tunnistanut. Näytti ihan miltä lie tolpalta.
Onneksi pian tuli seniorimonsieur joka bonjourien jälkeen kertoi, että koodi porttiin on "mil-jotain-A". Kun emme ymmärtäneet, hän avuliaasti päästi meidät portista. Pitäisi opetella numerot tai ainakin muutama niistä. Paikassa oli kyllä mainosjulisteen mukaan iltapäivällä valokuvanäyttely, että neljän tunnin päästä viimeistään olisimme päässet portista.
Mutta sitten sinne markkinoille, jotka olivat levittäytyneet kirkon lähellä muutamille kaduille. Myyjiä oli paljon, lihaa, kalaa, äyriäisiä, vihanneksia, hedelmiä, leipomotuotteita, valmista ruokaa, vaatteita ja paljon muuta.
Melkein heti tapasimme ystävämme, hän kyllä sanoikin eilen aikovansa aamulla markkinoille, joten tapaaminen ei ollut suuri yllätys. Varsinaisen markkina-alueen ulkopuolella oli leipomo, jossa todellakin taitaa olla hyviä tuotteita myynnissä.
Ostimme pienestä kojusta todella hyvät crepit, toiselle sitruunaisen ja toiselle sokerisen. Tarjoilu oli rustiikkisesti talouspaperilta.
Plestinissä oli Gwendal Larherin seinämaalaus pizza-auton takana.
Markkinaretken jälkeen Antti kävi pyörälenkillä Locquirecista länteen päin ja näki vielä yhden Gwendal Larherin maalauksen ja erään niistä kirkoista, jotka tulomatkalla näimme vain nopeasti liikkuvasta autosta. Myös yksi kokonaan uusi kirkko ja kappeli osuivat hänen reitilleen.
Päivälliseksi ostimme markkinoilta grillatun kanan, se olikin paljon suurempi kuin aiemmin ostamamme. Syömmekin siitä kahtena päivänä.
Tänään tein lämpimän salaatin, johon grillasin perunaa, paprikaa ja tomaattia ja keskelle iso keko torilta hommattua kanaa. Viimeisessä kuvassa tämä yllätystäyttävä päivällinen, siihen tuli 2 perunaa, 2 tomaattia, 2 pientä paprikaa, kourallinen salaatinlehtiä ja puolet kanasta.
CampaReissu2/2023/päivä46 25.9.2023
Tänään siirryimme lännemmäksi Ranskassa, mutta emme halua vielä ajatella olevamme kotimatkalla. Piti tarkistaa laivalipusta, että koska pitää olla Travemündessa. (Lisäys: ilmeni myöhemmin, että niinhän sitä luulisi.) On siihen vielä aikaa.
Matkalla oli kirkkoja ja vesitorneja. Myös yksi menhir.
Meillä oli vissi reitti valittuna ja merkittynä, mutta lopulta ajoimme aika eri reittiä, yksi missattu kiertoliittymä ja olimmekin sujuvalla moottoriliikennetiellä. Eipä se haitannut. Lannionin kulmilla oli myös lennonjohtamo sopivasti katsottavana.
Vielä muutama vesitorni, yksi mausoleumikin näkyi ja yksi muraali. Tuon mauseoleumin näimme viime vuonnakin eri suunnalta ajaessamme. Silloinkin oli 25.9.
 |
| Levelin perheen mausoleumi 25.9.2023 |
 |
| Sama mausoleumi eri suunnasta 25.9.2022 |
Olimme arvelleet, että aukeaisikohan leirialueen respa kahdelta ja olimme portilla klo 14.02. Oli ollut auki jo kaksi minuuttia. Vahtikoira oli valppaana.
Ihan lähellä on kirkko, se näkyy leiripaikaltammekin ja kuuluu myös. Kävimme katsomassa sitä sisältäkin.
Tämä alue on osteriseutua, huomenna ehkä pääsen katsomaan, kun Antti syö ostereita.
Sää on ollut kaunis, aurinkoinen ja lämmintä noin 20. Joku pieni syksyinen vivahde on ilmassa, ei sitä käy kiistäminen.
CampaReissu2/2023/päivä47 26.9.2023
Tänään oli lähellä paha ongelma, lähin leipomo oli suljettu, mutta onneksi naapurissa olevasta kaupasta sai ostaa leipää. Tilanne ei eskaloitunut. Vahtikoiralla oli tänään hieman rennompi päivä.
Säätiedot lupailivat taas yksi yhtä ja toinen toista, mutta otimme todesta sen, että viereisellä remonttikohteella aloitettiin heti aamusta ulkoseinien maalaus. Eivät he olisi, jos olisi tulossa sadetta.
 |
| Tätä se usein on, karavaanarit vetävät perässään pitkää letkaa. |
Lähdimme pyörillä leiripaikalta eiliseen tulosuuntaan Cancalen kaupunkiin. Sinne oli noin 10 km. Olimme heti parin kilsan jälkeen, että me mitään päätielle lähdetä, #solekuajella rantaviivaa pitkin, kun kerran vaellusreittikin menee siellä, jalkapatikka siis. No ei se ihan ollut, tulimme aivan rantaan ja taluttamiseksi meni. Tulipa kokeiltua Cuben talutusavustuskin. Se todella toimi, pääsin painavan pyörän kanssa ihan ilman sydänkohtausta taas kantavalle tienpohjalle.
Sen saavutimme ensimmäisen kuvan talon kohdalla. Olisi minulle mieluinen talo, ihan merenrannassa ja tie sen portille oli poikki, kun sateet olivat syöneet tienpohjan pois. Ehkä sille pääsee toisestakin suunnasta, mutta jos olisin omistaja, toivoisin, ettei. Saisi olla rauhassa.
Sitten nousimme takaisin oikeille teille, sähköavustus oli ihan jees, tuulenhalkaisijani De Rosallaan sai sotkea ihan tosissaan.
Pysähdyimme katsomaan maisemaa Cancaleen ja sen suurta kirkkoa. Arvelimme, että joudumme vielä ylämäkeen ennen sitä. Kyllä emme olleet väärässä.
Näimme yhden vesitornin, se on paikallaan ihan joka päivä. Ei ollut edes vaikea löytää, oli niin sopiva nimikin kadulla. Tämän minäkin ymmärrän.
Näimme myös hienon postitoimiston, josta Antti urheasti osti postimerkkejä, että voimme lähettää postikortteja tärkeille ihmisille.
Onneksi olimme siinä kohden jo yhtä korkealla kuin kirkkokin, pysäköimme ajokit kirkon pieleen. Oli pakko ostaa limunaati Carrefour Citystä, kun me pösilöt unohdimme ottaa juomapullon jääkaapista mukaan.
Kirkko oli suuri, hieno ja avoinna. Katsoimme sitä ulkoa ja sisältä. Joku Jeanne-niminen nunna 1800-luvulla on ollut kova sana, hänestä oli lasimaalaus, taulu ja jopa jonkunsortin ristipistotyö esillä. Mutta ei näköjään ole Jeannesta mitään kuvallista todistetta.
Sitten alkoi kotimatka, emme menneet enää jalkapatikassa, vaan autoteitä, vähän liikaa liikennettä minun makuuni. Kahteen kertaan Antin päänsisäinen kompassi ehdotti, jotta käännytään nyt takaisin sinne Cancaleen, mutta minä siihen, että ei ja käännyimme sinne minne pitikin. Vaimo peesissä on joskus hyvä olla olemassa.
Poikkesimme lähellä olevaan mereneläväravintolaan lounaalle (joita emme yleensä syö) ja oli hyvä setti, 6 osteria, 8 crevetteä, 50 cl viiniä ja leipää + voita. Älyttömän hyvää, oli suosittu paikka. Ihan siinä ulkona olevien ravintolapöytien vieressä pujotteli traktori laskemaan ja nostamaan osterien kasvatuslaitteita mereen ja merestä.
Sitten kämpille, oleilua ja myöhemmin paahdoimme kastanjoita, jotka ostimme eilen Lidlistä. Nyt on jo melkein ilta. Huomenna pyöräilyä toiseen suuntaan, kunhan pyykit on pesty.
CampaReissu2/2023/päivä48 27.9.2023
Tänään meillä oli kotityöpainotteinen päivä, mutta ehdimme käydä myös vähän kirkkokierroksella. Leirialueen pesukone oli asiallinen vekotin, ohjelma kesti vain noin vartin pitempään kuin oli oletus ja vesihanoista tuli niin kuumaa vettä, että kynsiä kirveli tiskatessa.
Kirkot olivat hyvin samanlaisia keskenään eikä yhteenkään päässyt sisälle. Ajoimme välillä tien viertä, välillä rannan tuntumassa meni pyörä-ja jalankulkureittiä.
Näimme myös yhden kirjaston ja #tienvarsikirjaston ja vesitornin. Kauniimpiakin vesitorneja olemme nähneet.
CampaReissu2/2023/päivä49 28.9.2023
Tänään jäi ihana Bretagne taakse. Siellä ei muuten taida olla lainkaan maksullisia moottoriteitä, mutta hyvät sujuvat moottoriliikennetiet isoimpien kaupunkien välillä.
Matkalla oli komeita ja vähemmän hienoja vesitorneja, niitä ei voi olla liikaa.
Normandiaan saapuessamme näimme hienon World Peace Statuen, emmekö voisi ehdottaa, että Hakaniemen vastaava (jo muualle siirretty) vaihdettaisiin tähän?
Poikkesimme myös katsomaan Pointe du Hocin.
Tulimme loistavalle leirialueelle taas aika sopivaan aikaan. Arvelimme, että respa aukeaa klo 14 (ei ilmennyt nettisivuilta). Olimme paikalla neljää vaille ja madame/mademoiselle oli jo töissä vähän etuajassa. Ihmeellistä.
Kävelimme lähellä olevaan pieneen yksityiseen D-Day-Omaha- museoon, joka oli auki ja lipun hintakin vain 7€. Siellä näimme ensimmäisen kerran viikko kausiin suomalaisia, muutama motoristi oli samaan aikaan tutkimassa museota.
Leiriltä kävimme vielä katsomassa korkealta penkereeltä merelle ja näimme myös todella kivan näköisen koiran.
Kattauksesta päätellen söimme tuona iltana jotain korealaista eikä ollut Antin tiskivuoro.
Viimeisen kuvan postilaatikko on ilmeisesti syömälakossa. En laittanut siihen korttia @annakamarainen, älä pelkää, laitan kortin sellaiseen, josta kortti ehkä joskus lähtee kohti Suomea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti