Mozzarella ja burrata ne yhteen soppii

Tämä vadillinen on syöty jo aikoja sitten, tarkalleen ottaen 25.3.2024 klo 16 alkaen ja siinä meni semmoiset rapiat puoli tuntia. Koska ainesosina oli sekä mozzarellaa, että burrataa kelpaa se mainiosti Italia-haasteeseen ja pinnistämällä maltoin olla postaamatta sitä ennen kuin vasta nyt toukokuussa reissun päällä Giro d'Italian aikaan. Sen verran saa itseään huiputtaa ja ketään muuta ei kiinnosta. Tänä kyseisenä päivänä söimme oikeasti taas valmiit kalaleikkeet salaatin ja perunapaistosten kanssa. 

Näin kuvan tämankaltaisesta ruoasta instassa tämmöiseltä tililtä ja koitin sieltä löytää blogin postaukseen, mutta siinä minun kielitaitoni lopsahti. En ole varma onko tämä puolalainen instatili ja blogi eikä minun keittiöpuolani ole tarpeeksi hyvä. Osaan kyllä kuvista katsoa miten ruoka tehdään ja niin etiäppäin, mutta tätä kyseistä ruokaa en löytänyt blogista edes päivämäärän mukaan. Ehkä instan pitäjä ja bloggaaja ei kuitenkaan justiinsa tätä kyseistä ruokaa olekaan blogannut vaan vain instannut. Ihmettelen  (lue: loivasti paheksun) sitä joidenkin blogaanien  tapaa olla päiväämättä postauksiaan. Luulisin sen olevan tapa pitää blogia ikäänkuin tuoreena koko ajan, postaukset eivät "vanhene", lukija ei tule miettineeksi elämän rajallisuutta ja sitä miten tänäänkin peilistä katsoo yhä vaan vanhempi minä. Jos syy on joku muu, sen saa kertoa minulle. 

Tähän mahdollisesti puolalais-italialaiseen salaattiin käytettiin vain burrataa, mutta minäpä olin vähän hedonistinen (käytin nyt ensimmäistä ja mahdollisesti viimeistä kertaa elämässäni sanaa hedonistinen ja minun piti myös tarkistaa käykö se tähän yhteyteen ja ilmeisesti käy, mutta jos ei käy niin siitäkin saa kertoa) ja käytin myös mozzarellaa. Toinen syy hedonismin lisäksi oli se, etten ostanut toista palleroa burrataa, vaan ostin epähuomiossa mozzarellaa. Ja jälkeenpäin ajatellen yksi pallero kumpaa hyvänsä olisi riittänyt, hedonismi ei olisi siitä kärsinyt. Nyt sitä termiä on käytetty jo neljästi, ei tartte enää ikinä. Seuraavaksi koitan saada tekstiin sopimaan sanan emansipaatio, jota en myöskään ole koskaan käyttänyt ennen kuin nyt, vaikkei se tietääkseni sovi asiayhteyteen lainkaan. 

Pitää myöntää, ettei minun salaatistani tullut yhtä kaunista kuin tuossa instakuvassa, jota apinoin. Valo oli vähän vähissä ja muita tekosyitä, kuten etten viitsinyt ottaa esille kameraa vaan kuvasin puhelimella. Ja olen myös paljon huonompi sommittelemaan. Koska tässä nyt ollaan rehellisiä, en myöskään tehnyt ihan samoin kuin googlekääntäjä reseptistä luuli. Se muutti parmankinkun parmesaaniksi ja jotain muita hauskuuksia, muttei minua niin vain hämätä.

Mozzarella-burrata-kurkku-nektariinisalaatti

• 1 pallo buffalomozzarellaa
• 1 pallo burrataa
• 15 cm pätkä kurkkua
• 3 nektariinia
• 3 rkl oliiviöljyä
• 3 rkl vaahterasiirappia
• 1 paketti (8 viipaletta) parmankinkkua
• 1 rkl balsamicoa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl sitruunamehua
• tuoretta oreganoa
• pippuria

Tuona kyseisenä maaliskuunlopun päivänä sähkön hinta oli yhtä vuoristorataa ja tähtäsin uunin lämmittämisen alimman hinnan kohdalle, lämmitin uunin 200 asteeseen. Leikkasin nektariinit lohkoihin. Hedelmät olivat vielä kovia, eikä niitä semmoisenaan olisi huvittanut syödäkään, mutta ne olikin tarkoitus kuumentaa uunissa ja sitten niihin jo hammas pystyi. Levitin nektariinilohkot uunivuokaan ja kaadoin päälle oliiviöljyä ja vaahterasiirappia. Paistoin lohkoja noin vartin verran ja kun tikku meni sutjakasti lohkon läpi, nosti vuoan uunista ja äkkiä käänsin virran pois. 

Nektariinien uunivierailun aikana tein muut jutut valmiiksi. Levitin mozzarellan ja burratan soikulan vadin pohjalle ihan brutaalisti sormilla repien. Siivutin kurkkupätkän mandoliinilla ohuiksi suikaleiksi ja käärin ne rullalle ja asettelin juustoriekaleiden sekaan. Leikkasin kinkkuviipaleet puoliksi ja sommittelin ne pikkumyttyinä vadille juustojen ja kurkkujen sekaan. Sekoitin kupissa kastikkeen valmiiksi, balsamicon, oliiviöljyn ja sitruunamehun ja verotin oreganopuskaa sen verran kuin siitä raski, alkaa olla finaalissa kuten ennen oli tapana sanoa, kun lennonjohdossa istuttiin. 

Kun nektariinipalat olivat hieman jäähtyneet, nostelin nekin vadille muitten ainesten joukkoon ja luritin pinnalle kastiketta, asettelin oregano-oksat ja unohdin tässä vaiheessa pippurin. Muistin se vasta kuvien ottamisen jälkeen. Kuvakuri on sen verran lipsunut, että kelpuutin säästettäväksi kaksi kuvaa, joita ei kyllä meinaa toisistaan erottaa. 

Oli todella hyvää naposteltavaa, salaatin seurana oli pannulla voissa paahdettua leipää, uskokaa tai älkää, vaikkei sitä kuvissa näykään. Noin puoletkin olisi riittänyt, mutta pitihän sitä olla toteuttamatta teemaa, jonka mukaan ruoasta pitäisi tehdä vähemmän hyvää (lue: siis pahaa) , niin sitä ei söisi liikaa, vai miten tämä eräs ruokaterapeutti, vai mikä hän nyt olikaan kirjoitti tällöin maaliskuussa ja sai alkuun melkoisen kalabaliikin teemalla hyvä ruoka - pahempi mieli. 

Giro d'Italiaan loikatakseni, se on nyt sillä mallilla, että 11 etappia on ajettu, kisa on taittunut jälkimmäiselle puoliskolleen. Jonathan Milan oli tänään nopein ja kokonaiskilpailua johtaa Tadej Pogacar. 

Alla oleva kuva ei ole Italiasta, se on Sysmästä, jossa kävimme maaliskuun alussa katsomassa vesitornin, joka ujostelee metsän takana. Antin auton katolla on Urheilu-merkkinen polkupyörä yli sadan vuoden takaa ja se on matkalla Helsinki Tweed Run-tapahtumaan. Käyköön tämä kuva siis päivän pyöräkuvasta.