Ostognocchit lautasella

Tännekin olisi voitu mennä, muttei voitu, Lyonissa joku hieno museo vissiin.

Tänään on ollut sellainen reissupäivä, että melkein mikään ei toiminut. Antakaa kun kerron, voi olla, että heikommat joutuvat istumaan tätä lukiessaan. Kaikki alkoi siitä, että koko yön lotuutti vettä oikein huolella ja minua pelotti, että CampaAdria juuttuu leiripaikan nurmikkoon (oli sataa lotuuttanut jo valmiiksi pari vrk melkein koko ajan). Olen nähnyt niin karmeita upotuksia Facebookissa, että sellaiseen en meitä tahtonut saada. No kukapa haluaisikaan juuttua leiripaikan mudaksi muuttuneeseen nurmikkoon? Valvoin yöllä aika kauan miettien, että mitenkä tässä nyt pitäisi oikein rattia kääntää ja kaasua painaa ja mitenkä varsinkaan ei. Ja minähän en ollut autoa mihinkään siirtämässä, joten melko turhaa unetonna piehtarointia. 

Tämä ei varsinaisesti liity mihinkään.

CampaAdria lähti oikein nätisti tontilta asvaltille, ehkä yksi pensasaidan lehti irtosi ja pieni nurmenpinnan rikkonainen kohta tuli. Mutta ei mitään synkkiä uurroksia eikä hinausapua tarvittu, ei ollut lähelläkään. Tästä siis selvittiin ja sitten oli tarkoitus nauttia terveellinen ja monipuolinen mäkkäriaamiainen, joka kuuluu jokaiseen reissuun, joka sijoittuu maamme rajojen ulkopuolelle. Kyllähän niitä mättöjä vissiin Suomessakin saa rajoitetusti, muttei yleensä tee mieli. 

Kartasta etsimämme Mäkkäri oli siellä missä pitikin ja saimme auton parkkiin sinne, mihin googlekartan mukaan pitäisikin saada. Tilasimme tököttelynäytöstä oikein mallikkaan setin aamiaisruokaa ja yritimme maksaa. Se sitten ei onnistunutkaan, vaan piti mennä tiskille. Siellä sentään raha kelpasi. Saimme noin vartin päästä annoksemme oikein pöytään kannetusti. Näytti siltä, ettei Mäkkärin aamiainen mitenkään voi olla kannattava konsepti, ainakin viisi työntekijää oli paikalla ja yksi kaksikko otti aamukahvit pikkupalaveriansa luonnistamaan ja sitten olimme me. 

Eikä tämä

Pian oli käsillä seuraava katastrofi. Olimme tilanneet McMuffinit, joita Antti on syönyt jo teininä Amerikassa, me koko perheellä 2000-luvun alussa lasten kanssa niinikään Amerikassa ja sittemmin myös Euroopassa. Ja olenhan minä tehnyt niitä itsekin. Miten hyvin meni teidän mielestä, kun McMuffinista puuttui pekoni, vaikka kääreen päällä oli oikein tarra, notta bacon? Ja miten hyvin mielestänne me suoriuduimme, kun söimme kiltisti McMuffinit ilman pekonia, emmekä menneet lainkaan valittamaan. Tämä on varmastikin pohjoismaisen ei nyt tehdä tästä numeroo-ajattelun huippu. Söimme McMuffinit ilman pekonia, kuinka säälittävää se on?

Seuraavaksi piti mennä kauppaan, tälle reissulle uuden ketjun kauppaan. Haluamme aina käydä joka saatavilla olevan ketjun kaupoissa. Marketista oli puolet räjäytetty taivaan tuuliin ja samalla suuri parkkipaikka oli työmaana, emmekä me mahtuneet viereenkään, joten jatkoimme matkaa päättäen, että menemmepä sitten seuraavaan kaupunkiin kauppaan. Moottoritieajelu suju ihme kyllä hyvin, Fulli-maksupulikka ikkunassa toimi hyvin ja puomit nousivat, olimme ihan että jees. 

Siellä seuraavassa kaupungissa marketin piha oli sellainen ranskalainen temppurata, jossa kaikkein pienimmät fiiatitkin joutuivat hinkkaamaan itseään pois pysäköintiruudusta ja jostain kumman syystä niissä on aina poistuminen etuoven editse. Miksi kaikkien, joka jumalan auton pitää ajaa etuoven editse? Eli emme menneet sinnekään kauppaan. 

Taas moottoritielle ja kohti seuraavaa pettymystä. Sitä ei tullut, vaan pääsimme kauppaan, viimeisen kilometrin ajoimme poliisiauton perässä ja päättelimme, että sehän on meille Marshall to Guide ja niin se olikin. Poliisit ehtivät boulangerien pullajonoon ennen meitä, sillä meidän piti hakea ostoskärry. Ruokakauppakäynti onnistui ihan hyvin, paitsi ettei ollut lihapullia, semmoisia valmiita raakoja lihapullia, joita keksin justiinsa haluta. 

Meillä oli kuulkaa oikein varaus leirialueelle seuraaviksi kolmeksi yöksi, sillä tällä viikolla on taas arkipyhä, helatorstai. Paikka näytti netissä ihan hyvältä, mutta loppulähestymisen aikana, (työaikoina sanoimme, että ulkomerkin jälkeen) aloimme ihmetellä, ettei ole yhden yhtä kylttiä alueelle ja tiet kapenivat kapenemistaan. Kyllä se alue sieltä löytyi, mutta jo tieltä saatoin sanoa, että taitaa olla Ryysyranta. Semmoinen, jolle en halua. Antti rohkeana miehenä (olihan hän jo selvinnyt McMuffinista ilman pekonia) meni katsomaan lähempää ja oli puhunut (tietääkseen) itsensä irti varauksestamme, sillä kaikki tontit olivat nurmikkoisia ja melko märän näköisiä. Mistään ryysyrantaisuudesta hän ei sanonut peruessaan, mikä johtuu varmaan siitä, ettei hän juuri muistanut mikä Ryysyranta on ranskaksi. 

Siinä kohden täytyi tehdä plan B, jotka ovat kuulemma maailmassa nykyään aika kortilla. Minä jostain syystä muistin, että minullahan on se Camping Car Park-kortti ja appi ja siellä 8 euroa rahaa. #kuihienooseon ? Ensin piti etsiä se kortti, joka ei ollut siellä missä muistin, enkä ollut päivittänyt uutta maksukorttiani tiliini, mutta nämä olivat vain pikku hidasteita elämän vuoristoradalla. Koska olen pätevä #atkmuija päivitin maksukorttini ja appini ja kaiken muunkin minkä keksin ja kohta minulla oli toimiva appi ja löysin meille yöpaikan melko läheltä sitä Ryysyrantaa. Edellisen kerran olimme Camping Car Park-paikassa syksyllä 2022 ja silloin sain niihin jonkunlaisen pelon, kun poistuminen ei onnistunut ilman asiakaspalveluun soittamista. Kuinka kauheaa se on, kun ei osaa sanoa paikan nimeä eikä vastaaja ymmärrä minun nimeäni ja taisi olla kylmä ilmakin ja muutenkin kaikki hirveää? Ilmeisesti kuulostin tarpeeksi epätoivoiselta, että portti sittenkin aukeni. Tänään pääsimme sisälle kaatosateessa, kun olin tällännyt korttiani ainakin kuusi kertaa lukulaitteeseen, jossa on jostain kumman syystä numeronäppäimistökin, vaikka mitään ei pitänyt näppäillä. 

Alue on entinen leirialue, jonka saniteettitilat on riisuttu mukavuuksista, ei ole pönttöä eikä allasta, ihan pitää omissa pytyissä olla. Mutta hinta ei ole paha. Sähköä saa, nettiä en nyt osannutkaan taas löytää, joten olemme omissa neteissämme. Vettä on tarjolla, kemssan ja harmaan veden voi jättää ja loossiit (campingkielellä pitchit) ovat niin ahtaat, että jokaisesta rajapusikosta tulee otettua pikku näyte. Nyt kun ilta alkaa käsillä, on sadekin tauonnut. Katsoimme tikuten ja takuten Giro d'Italian kolmannen etapin, jonka päätteeksi saatiin uusi etappivoittaja, mutta Tadej Pogacar on yhä kokonaiskilpailun ykkönen. 

Päivällisenä meillä oli liikaa ruokaa. Italialaisuuskin on hieman siinä ja tässä. Ostimme kaupasta, kun sinne viimein pääsimme rasian valmiita gnoccheja ja niiden kanssa paistoin minimaalisen pieniä meheviä salamimakkaroita, kirsikkatomaatteja ja lopuksi vielä mozzarellaa. Emme mitenkään jaksaneet syödä kaikkea, ainakin lusikallinen jäi tähteeksi. Ja kuvassakin näyttää, että meillä olisi ollut ruokana paistettuja sormenpätkiä. 

Automme ympärillä kiehnäsi ruoanlaiton ajan kissa, ensin luulin että naukuminen tulee telkkarista, mutta ulkoa se tuli. Antti avasi oven ja oli tosi lähellä, ettei sinisilmäinen kissa olisi asettunut taloksi. 

Jostain syystä en nyt pääse käsiksi kuviini, joten tämä jaaritus tulee nyt postatuksi ilman kuvia. Olinkin jo ihmeissäni, ettei #ranskanpatti ole mitenkään oireillut tällä reissulla. Nyt se sitten alkoi taas. Tavallaan se kruunaa koko päivän. Varsinkin kun kuvatkin koko päivältä ovat ihan surkeita. Kuva kerrallaan saatan saada niitä laitettua.