tiistai 25. kesäkuuta 2024

CampaReissu1/2024 viikko10

CampaReissun viimeinen kokonainen viikko alkoi Krövissä, pistimme pillit pussiin jo illalla, mikä oli viisasta, sillä yöllä satoi rankasti tunnin verran. Ulkona olivat vain yrtit ja kukat, mutta nekään eivät olleet hukkuneet. Vähän minä huolestuin naapurissa olleesta teltasta ja sen pyörämatkailaisista, että mahtavatko kastua. Tuli mieleen omat telttareissut 90-luvun alusta, jolloin joskus oli uimasilleen joutumisen joskus lähellä.

Keskiviikko 19.6.2024 päivä 64


Jatkoimme matkaa pyllynpiiskauskylästä ensin jokivartta muutaman kylän ja sillan verran ja sitten nousimme joen varresta ylängölle. Niin tiukkaa mutkaa oli tiessä, että tulimme melkein itseämme vastaan muutamaan kertaan.


Kävimme Koblentzin laitamilla suuressa kauppakeskittymässä, oli Decathlon ja pyöräkauppoja, Fritz Berger, kenkäkauppoja ja Lidl, josta ostettiin makkaraa.

Sitten saimme nauttia osamme germaanisesta liikennehillosta, kun siirryimme lähemmäs Bremeniä. Ensin vastaantulijoilla oli ainakin 15 km stau ja sitten meillä Light-versio, vain muutama propello stoppo ja vähän väistöä motarilta pienemmille teille.


Nyt olemme pienellä leirialueella A1-motarin kainalossa, lempeä lannanhaju muistuttaa, että olemme maaseudulla. Paikan ravintola oli hetki sitten umpitäysi, kun Saksa voitti ⚽:ssa, mutta mahdollinen metakka ei kuulunut tänne asti. Yöpyminen maksaa 21€ ja siinä on jo mukana aamusämpylät. Sähköt ja netti myös. Suihku maksaa erikseen. Mutta vessassa on rengas ja paperia, tykkään!

Lidlistä lähti mukaan (vaikuttajakielellä: kotiutettiin) iso basilika, maksoi 1,75€.


Torstai 20.6.2024 päivä 65


Tänään saavuimme suosikkikaupunkiimme Saksassa, Bremeniin. Matkan alussa huhtikuussa sattui huono saapumispäivä Saksaan, oli viikonloppu ja Bremenin jalkapallojoukkueen pelipäivä. Niinpä jatkoimme heti Alankomaihin. Nyt jalkapalloliiga on kesätauolla eikä Bremenissä pelata EM-palloa. Niinpä tulimme jo aamupäivän puolella paikalle. Tullessamme alueella oli paljon vapaata, mutta nyt päivän vanhetessa ovat paikat täyttyneet hyvää tahtia.


Kävimme keskustassa kävellen, halusin uuden matkapäiväkirjan, entinen alkaa olla täysi. Ostimmekin kaksi ja uuden Saksan tiekartan, tällä kertaa Falck-merkkinen, aiemmin on ollut yleensä Michelin- tai Marco Polo-karttoja. Nykyisessä karttakirjassa ei ollut teiden numeroita riittävällä tarkkuudella. Myös aasialaisia ruokatarvikkeita myyvässä kaupassa kävimme, sojuvarasto on täydennetty. Tämän matkaparkin hauskimpia puolia on se, että ihan piuhalla saa satelliittikanavia näkymään meidänkin telkkaristamme ja etenkin Schlager DeLuxe kanavan. Se on aina suuri huvin aihe, saksalainen popmusiikki on niin kliseistä. Tänään ei tarvinut katsoa kymmentäkään videota, ennen kuin suosikkimme TuplaTauski esiintyi. Tämä video oli jo vuodelta 2020, toivottavasti tuoreempaakin kliseekokoelmaa tulee näkymään. Se on kyllä aika hieno juttu, että tässä maassa ilmeisen suosittua musiikkia esittävät niin nuoret kuin vanhemmatkin ihmiset, on oikein suuri määrä yli 70-vuotiaita videotähtiä. Kaikki kuulostavat samalta. Mutta niin varmaan meidänkin musiikkimme ulkomaalaisten korvissa.


Matkayrtit ja -kukat voivat hyvin. Sopivan viileät yöt ja pienet sateet ovat tehneet niille hyvää. Amarylliksen kukat eivät vieläkään ole avautuneet.


Caminomerkkejä näkyi, en ole niitä aiemmin huomannut.


Keskustassa kirkkojen tornien väliin oli vedetty vaijereita, joilla taiteili useita nuorallakävelijöitä. Miten he uskaltavat? Oli heillä tietysti turvavarusteet ja muutaman kerran he kyllä lipsahtivatkin.


Bremenin tunnuseläimet, aasi, koira, kissa ja kukko ovat päässet näköjään myös avaruuteen!


Päivällisestä tuli oikein täydellinen epäonnistuminen, mutta se tuoksui oikein hyvältä. Kokeilimme paistaa pizzaa Campingaz-grillillä, mutta liioittelimme lämmön kanssa. Pizzan pohja paloi aika mustaksi, mutta kun kaadoin sitten viinilasini maassa olleen grillin kannelle, sai toinen pizzoista hienon roseviinihöyrytyksen, kun suuri osa viinistä kaatui kannelle. No, kaavimme päälliset pohjilta ja söimme ne. Aina ei onnistu, ei edes joka kerta.


Perjantai 21.6.2024 päivä66


Tänään meillä oli museopäivä, kävimme katsomassa Bremen Kunsthallen näyttelyt. Vaihtuvista näyttelyistä 2/3 oli kivoja ja kiinnostavia. Yhdessä näyttelyssä olikin kerrankin saatu piirtää seinille oikein luvan kanssa. Yksi sali oli kokonaan kävijöiden käytettävissä, siellä niin aikuiset kuin lapsetkin piirsivät kuviaan ja kirjoituksiaan. Tuossa ensimmäisessä kuvassa oli minusta jotain hassua, kun vanhalle muotokuvalle oli piirretty seinälle jalat ja kädet. Ne olivat kyllä taiteilijan tekemät. Tulee aika iso maalausremontti tämän näyttelyn jälkeen, kun seinillä oli niin paljon riipustuksia.



Muutoin olemme viettäneet mukavaa leiripäivää, jalkapallon ja k-draaman parissa.

Lauantai 22.6.2024 päivä 67



Juhannuspäivä kotimaassa, mutta täällä Saksassa tavallinen lauantai. Aamulla menin tavalliseen tapaan Brötchen-tupaan hakemaan sämpyläpussiamme, mutta sielläpä ei ollutkaan oikeaa rekkaria mihinkään pussiin kirjoitettuna. Yksi oli riittävän liki, vain yksi numero väärin. Joten sen minä sitten otin, vaikka olen varma, että olisi hirveä rike ottaa jonkun toisen aamiaissämpylät.


Säätiedot lupasivat taas sadetta, yksi aamupäivällä ja toinen iltapäivällä, mutta kumpikin höpötti lämpimikseen. Kävelimme taas keskustaan ja katselimme jonkunlaisten kesäfestareitten humua, oli bändejä soittamassa, ne hurjat nuorallakävelijät kieppuivat yläilmoissa, oli monenlaista ruokakojua ja tavallisia markkinakojuja.



Toteutimme huimaa suunnitelmaamme syödä lounasta, vaikka olemmekin siinä lajissa surkeita. Tämä olisi viimeinen tilaisuus syödä Nordseessä kala-annokset, sillä Lyypekissä ei ole kyseisen ketjun paikkaa.

Syötyämme kävimme vielä siellä lemppariaasiakaupassamme, ostimme manduja ja magkeollia, pakastimessa on juuri sopivasti tilaa parille pussille manduja. (ne ovat korealaisia mykyjä)

Leirillä on melko hiljainen päivä, eilisiltainen lähes complet-tila ei ole toistunut, on monia tyhjiä paikkoja. EDIT: myöhemmin illalla paikka on kyllä melkein viimeistä paikkaa myöten täysi.

Jälkiruoaksi monta tuntia lounaan jälkeen söimme viimeiset ranskanherkut, crepejä sitruunamehun, sokerin ja mansikoiden kera, myös purkkikermavaahtoa oli vielä hieman jäljellä. Nyt jääkaapissa ei ole enää kauheasti ruokaa, voimme vielä viimeisenä päivänä ostaa jotain kotiinviemisiksi.


Huomiseksi on suunnitteilla oikein täyteläinen Bismarck-päivä.

Sunnuntai 23.6.2024 päivä 68



Olemme lukeneet Bismarckin ja hänen vaimonsa- kirjaa iltasatuna reissun aikana ja se alkaa olla jo Oton ehtoopuolella. Muutama luku on jäljellä.


Huomasin tässä yhtenä päivänä, että Hampurin itäpuolella on paikkakunta nimeltä Aumühle, jossa on monta Bismarckiin liittyvää nähtävyyttä. Ajoimme Aumühleen aamulla Bremenistä ja kävimme katsomassa kaikki löytämäni Bismarckiin liittyvät paikat.
Kuvassa 2 on Bismarcksäule, joka on suomeksi jotakuinkin Bismarck-pylväs. En oikein tiedä mitä eroa semmoisella on Bismarckturmiin (torni) nähden. Tämän Säulen kohdalla ei ollut minkäänlaista pysähtymismahdollisuutta, piti ajaa pari kertaa ohitse ja ottaa kuva lennosta.


Tulimme sitten Aumühlen kaupunkiin, vai mahtaako olla kylä vain. Hienoja katuja ja upeita huviloita, Bismarckalleen ehdin bongata. Johanna-allee olisi myös ollut kiva huomata. Johanna oli Oton puoliso.


Seuraavaksi kävimme katsomassa kirkkoa (kuva 4), jonka nimessä on myös Bismarck, mutten tiedä milloin tämä kirkko on rakennettu, pitää ottaa selvää. Hieno rakennus kumminkin.


Siinä ihan lähellä oli sitten Bismarckturm (kuva 5), loistavan valkoinen rakennus. Ihmettelimme, ettei tällekään ollut mitään opaskylttiä, ei kirkollekaan muuten kuin että täällä suunnassa on kirkko, ei Bismarckiin liittyen. Tuo valkoinen turm on ilmeisesti kirjasto nykyään, mikä olisi kyllä ihana ajatus, vai mitä @kirjanmerkka ?


Sitten menimme Bismarck-museoon (kuva 6), joka oli todella hyvä. Aiemmin olisin viidessä minuutissa kävellyt tuollaisen museon läpi ja ehkä vähän haukotellut, mutta nyt aikaa kului ja luimme vaikka kuinka paljon bismarck-saksallamme ja ymmärsimme puolet. Museo oli ilmainen. Siellä ei ollut sisällä lupa ottaa kuvia.


Lopuksi kävimme vielä katsomassa Bismarck-mausoleumin, jossa ovat haudattuna Otto ja Johanna. Sielläkään ei saanut sisällä ottaa kuvia ja me tottelimme. Samalla piha-alueella oli pieni hautausmaa muille suvun vainajille.



Viimeisessä kuvassa on muistomerkki lähellä mausoleumia, sekin meitä neuvottiin katsomaan.



Maanantai 24.6.2024 päivä 69


Kävimme tänään Lyypekin CITTIssä ja riemastuimme ylenpalttisesti, kun näimme käytävällä tyhjän Bismarck-juomakorin. Luonnollisesti ajattelimme, että kyse on oluesta, mutta semmoista emme löytäneet. Vettä ja limua kyllä löytyi ja pitihän niitä ostaa.


Päivällissuunnitelmat sukeutuivat kaupassa, emme olekaan tällä 10 viikon reissulla syöneet tortilloja. Ja kun sellaisen ajatuksen saa päähänsä, se ei lähde kuin syömällä. Samalla valmistelimme jo huomistakin ateriaa, joka on vielä epämääräisesti #jotainkorealaista .

Ostimme pieniä kanapaloja ja marinoin ne #omastajaasiakkaanpäästä , grillasimme ne kaikki ja säästimme puolet huomiselle. Enää ei tarvitse kuin tehdä pieniä taikoja, joilla tortilloihin sopivat kanapalat saadaan maistuimaan huomenna Korealta.



Kaksi tortillalättyä jäi tähteeksi ja ne paahdoin lopuksi sähkölevyllä rapeiksi, revimme ne illalla paloiksi ja syömme quacamolen ja salsan loppujen kanssa.


Nyt on tiskit tiskattu, ilta hieman viilenee, ei tänään kovin kuumaa ole ollutkaan. Olemme pari viimeistä yötä tässä melko lähellä satamaa. Leirialue on todella täyden oloinen. Kiva kun tänne pääsi jo klo 12, sen jälkeen on ollut koko ajan saapujia ja joku jo kääntyi poiskin. Liekö #complet lähellä?

Olen nyt täysin varma, että Saksassa on otettu jättimäinen digiloikka, sillä tälläkin alueella netti toimii hyvin, eikä maksa erityisesti lisää. Yöpymisen hinta on tosin viime vuodesta noussut muutaman euron, mutta ei se mitään.

Tiistai 25.6.2024 päivä 70


Kymmenes viikko CampaReissua tuli tänään täyteen, se on samalla aivan reissun loppu. Iloksemme sää on ollut tänään todella kaunis ja sopivan lämmin, viimeinen kaupunkipäivä sateessa ei olisi maistunut lainkaan niin hyvältä.

Kävimme bussilla leirialueelta Lyypekin keskustassa, bussi kulkee aivan tästä leirialueen portin vieritse ja reilussa vartissa ja muutamalla eurolla olimme keskustassa. Vaikka jo kahdella edellisellä kerralla olimme muka katsoneet kaikki keskustan kirkot, niin kyllä minä niitä vielä muutamia löysin kartalta, kun oikein kampasin.


Bussireitti osui sopivasti kaupungin kaksointorniportin kulmalle ja siitä lähdimme katsomaan ensin uudehkoa kirkkoa, joka ei ollut mitenkään järisyttävän kaunis, mutta tulipa katsottua. Kuva 2.


Kolmannessa kuvassa on viime vuodelta tuttu muraali, se oli myös kävelyreitillämme ja oli yhtä hyvässä kunnossa kuin aiemminkin.

Lyypekin synagoga oli aivan lähellä tätä muraalia, kuva 4.


Seuraavaksi kävimme taidemuseossa, jota emme olleet aiemmin ollenkaan tienneet olevaksi. Se on aiemmin ollut luostari, mutta jo yli sata vuotta kirkollisen taiteen kokoelman kotina ja uudessa osassa on uutta taidetta. Sellaiseen pääsi osallistumaankin, enkä edes säikähtänyt osallistamista.


Katsoimme nimittäin, että mikä kumma tuo on (kuva 6), joku bakteeriviljemä, mutta sepä oli taideteos, johon vieraat saattoivat laittaa kasviväreillä värjättyjä jääpaloja haluamiinsa paikkoihin. Kun jäät sulivat, värjäsi vesi kankaalle länttejä. Voin oikein kuvitella, miten olisin jollain toisella hetkellä tuhahtanut, että mitä pöhkön hommaa, mutta nyt otin sipulilla värjätyn jääpalan ja laitoin sen niin hienosti kankaalle kuin suinkin osasin. Tuossa kuvassa taustalla on seinässä satoja pieniä reikiä ja niihin katsojat voivat virittää erivärisiä kiehkuroita (olivat ehkä jotain puukuitua) ja semmoisenkin laitoin. Oli oikein taiteellinen olo.


Leirillä söimme tänään jonkunlaisen korealaisvirityksen, jonka tein eilisen kanan lopusta, bulgogikastikkeesta, vihannesten lopuista ja riisistä.

Huomenna myöhään illalla satamaan ja laivaan kohti kotia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti