Meillä on ollut nyt vaihtelevasti nettiyhteyttä, välillä maksaen, välillä on the house. Nyt ei maksa lisää leirintämaksuun ja toimii joten kuten, paitsi silloin kun ei toimi. Niinpä teen pikaisen päivällispostauksen omien gigojen puitteissa (kuukausi vaihtui), sillä söimme tänään tosi kivan korealaisen päivällisen. Mennään taas yhden kuvan tekniikalla, sillä kuvien siirto on enempi vähempi takkuista. Ohje on lemppariblogistani, Beyond Kimchee. Ruokalajin nimi koreaksi on oi chamchi kimbap.
Mobilekimbap kahdelle
Kimbapin kuori
- 2 merileväarkkia
Riisi
- 1 dl sushiriisiä
- vettä riisin kypsentämiseen
- ripaus suolaa
- 0,5 tl riisiviinietikkaa
- 0,5 tl seesaminsiemenöljyä
- 1 tl paahdettuja seesaminsiemeniä
Täytte 1
- 10 cm pätkä kurkkua
- 1 tl suolaa
Täyte 2
- 1 oikein pieni tölkki tonnikalaa vedessä
- 2 uuden sadon sipulin vihreät varret silputtuna (jäivät edellisistä aterioista)
- 2 rkl majoneesia
- sipaus suolaa
Täyte 3
- 2 pientä kananmunaa
- 1 tl wokkiöljyä
Viimeistelyyn
- tilkka vettä
- tilkka seesaminsiemenöljyä
- paahdettuja seesaminsiemeniä
Ensin laitoin riisin kypsymään malliston pienimpään riisinkeittimeen, se siis vetää max 2 dl kuivaa riisiä, mutta nyt tein vielä vähemmän.
Raastoin kurkun karkeasti ja ripotin sille suolaa. Puristelin kurkkuraasteesta kosteutta pois, varmaan melkein 1 dl sitä irtosikin.
Sekoitin valutettuun tonnikalaan hieman majoneesia ja aiemmalta aterialta jäänyttä sipulinvarsisilppua.
Paistoin kaksi kevyesti vatkattua kananmunaa tilkassa öljyä ja kun ohut kananmunalevy oli jäähtynyt, leikkasin sen kahteen osaan keskeltä poikki. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty salaatinlehtiä, mutta meillä ei nyt ollut just mitään sopivaa vihreää riisin ja tonnikalatäytteen väliin, siksi paistoin kananmunaa korvikkeeksi ja sitomaan.
Kun riisi oli kypsää, lusikoin sen jäähtymään pieneen vatiin ja maustoin sen tilkalla riisiviinietikkaa, suolaa, seesaminsiemenöljyä ja seesaminsiemeniä.
Asetin merileväarkin eteeni leikkuulaudalle pitempi sivu minua kohden ja levitin arkille puolet riisistä. Taputtelin riisin tasaisesti arkille, jätin yläreunaan hieman tyhjää. Sitten nostin alareunaan riisin päälle puolikuun muotoisen kanamunapaistoksen ja siihen päälle puolet tonnikalatäytteestä pitkulaisesti levittäen. Lopuksi vielä puolet kurkkuraasteesta. Sitten reippaasti käärin merileväarkin rullalle täytteineen päivineen. Meillä ei ollut mobilekeittiössämme sushimattoa, mikä hirveä puute!
Onnistuin saamaan kutakuinkin hyvät rullat, jotka vielä vesitilkalla koitin tiivistää merileväarkin reunasta. Lopuksi vielä voiteloin rullat seesaminsiemenöljyllä ja ripottelin päälle seesaminsiemeniä. Ongelmaksi muodostui se, ettei meillä ole mobilekeittiössä just sopivaa veistä ja leikkuu meni vähän häneksi. Sain rullien keskeltä ihan hyviä viipaleita, noin 1,5 cm paksuja, mutta päädyt jäivät kyllä liian isoiksi suupaloiksi. Söimme ne kuitenkin, koska ne olivat hyviä. Parempi veitsi ostoslistalle!
Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään korealaisia kokeiluitani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti