torstai 11. heinäkuuta 2024

Charcuterie ja vähän juustoja

Tänään oli sen verran tekemistä, ettei ruoanlaittoon ollut oikein aikaa eikä rehellisesti sanottuna kyllä intoakaan. Niinpä tein meille tunkutarjottimen, charcuterien, jossa oli myös juustoja. Ei tuollaisen setin sommittelu ihan halpaa ole, pienetkin palat juustoja maksoivat 3-5 euroa, mutta onneksi ne olivat oikein hyviä. Nyt on juustokiintiö täynnä hetken aikaa. 

Tälle aterialle valitsimme reissusta kotiin tuomamme viinin, jonka ostimme Noirmoutierin saarelta eräästä kaupasta, josta ei löytynyt jotain sillä hetkellä haluamaani vihannesta, olisikohan ollut fenkolia. Joten ostimme pullon viiniä. Se maksoi 4,50€, mikäli oikein muistan. Myöhemmin sama viini suuressa marketissa oli paljon halvempi. Samassa kaupassa möhlimme viime vuonnakin, ilahduin suosikkioliiviöljyä löytäessäni enkä katsonut hintalappua, se maksoi monta euroa enemmän kuin muualla suurissa kaupoissa. Eikä öljy edes ollut ihan loppu, olisin voinut ostaa pari kolme päivä myöhemmin sieltä suuresta marketista. Viinin valintaan luonnollisesti vaikutti etiketti, se oli ostopäätöksen suurin tekijä. Oli se ihan hyvääkin. 

Leikkele- ja juustolautaselle kokosimme ohutta kinkkua, minikokoisia salamimakkaroita puoliksi leikkatuina, omenaa, päärynää, rypäleitä, oliiveja ja patonkia. Juustoina oli tuhkajuovajuustoa, jonka nimi alkaa M-kirjaimella, Saint Aguria, punakittivalkohomejuustoa, Comtea ja jotain brietä.


Tour de Francessa oli massakiriin päättynyt etappi, jonka voittajaksi ajoi tämän kisan tähti Biniam Girmay, jo kolmas voitto hänelle tämän vuoden Tourissa. Ikäviä kolareita ja keskeyttämisiä oli useita. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Tadej Pogacar. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti