maanantai 1. heinäkuuta 2024

Viimeksi vuonna 2011 ja nyt taas – kuha meunière

Blogin ensimmäisenä kesänä tein kuha meunière Hans Välimäen kirjan mukaan ja nyt taas! Ranskassa tässä kohden käytetään usein merianturaa, mutta kuha on oikein passeli kala tähän annokseen. Ostin yhden pienehkön nahattomaksi leikatun fileen ja poistin siitä ruotoja ja lopulta leikkasin kuuteen pieneen palaan, että saisimme kumpikin noin saman verran kalaa. 

Kuhaa meuniere kahdelle

  • 170 g nahaton kuhafile
  • 50 g kirkastettua voita (Viron Lidlistä ostamastani purnukasta, ei tarvinut itse kirkastaa)
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta persiljaa
  • 0,5 dl sitruunamehua
  • 15 g kylmää voita
Sekoitin lautasella venhäjauhoihin suolaa ja pippuria. Sulatin kirkastetun voin (se on kiinteässä muodossa purkissaan) ja silppusin tuoreen persiljan. Puristin sitruunamehun pieneen kuppiin. Poistin kalafileestä kaikki ruodot, jotka löysin ja leikkasin sen kuuteen palaan, pyörittelin palaset maustetuissa jauhoissa.

Kaadoin kirkastetun voin pannulle ja kuumensin sitä toiseksi suurimmalla teholla (induktiossa tehoväli 1-9). Kun voi alkoi väreillä pannulla, nostin kalapalat pannulle kypsymään. Paistoin paloja kolme minuuttia puoleltaan ja nostin ne sitten peltilautaselle, jonka peitin toisella peltilautaselle. Ne pitävät hyvin lämpöä.

Lisäsin pannulle jääneeseen voihin silputun persiljan, sitruunamehun ja kylmän voinokareen, annoin kastikkeen kiehua hetkisen ja annostelin kalapalat lautasille yhdessä höyrytettyjen varhaisperunoiden kanssa. Lusikoin pannulta hieman ruskistuneen voi-persiljakastikkeen perunoille ja kalapaloille. Olipa onnistunut ruoka, herkän makuinen kala ja ensimmäiset tämän kesän kotimaiset perunat.


Tour de Francessa ajettiin yhä Italiassa, etappi oli tasamaaluonteinen, eli kirimiesten mahdollisuus. Ei ollut vielä Mark Cavendishin päivä, vaan eritrealainen Biniam Girmay oli nopein. Hän on ensimmäinen afrikkalainen Tour-etapin voittaja. Giro-etapin hän voitti muutama vuosi sitten, mutta tärväsi voittokuohuvaa avatessaan korkin silmäänsä ja se kisa päättyi siihen. Onneksi ei tullut pysyvää vammaa. 

Meillä on tehty tiedotteen mukaan reissumme aikana joku parannnus  nettiyhteyteen, kun mikään sivu ei tahdo päivittyä, etenkään Tourin sivu. Voisin ottaa takaisin se edellisen nettinopeuden  kiitos. Antti sai puhelimen appista katsottua kokonaiskilpailun tilannetta, kun läppärillä vaan jumittaa. Keltapaita vaihtuu Richard Carapazille. Tadej Pogacar on toisena samalla ajalla. Montakohan vuotta siitä on, kun Carapaz joutui epäsuosiooni, eikä ole vielä päässyt pois. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti