maanantai 19. elokuuta 2024

CampaReissu2/2024 viikko 3

Kolmannen reissuviikon alussa jätimme Moselin taaksemme ja siirryimme Loiren laaksoon. Se on minulle se rakkain alue Ranskassa enkä nytkään ole ollut pettynyt. Sää hieman viileni ja minä aloin voida sitä myöten paremmin, sillä en ole ihan +34°C-muija.

Tiistai 13.8.2024 päivä 15



Kolmas viikko alkoi kuumassa säässä, jo kahdeksan maissa oli lämmintä 24 astetta. Kokosimme leirin ja lähdimme liikkeelle noin yhdeksän maissa, suuntana uusi kaupunki, Toul. Se oli meidän kirjoissamme "pienehkö kaupunki, jossa suuri katedraali". Ja ainakin katedraali oli suuri, kaupungin koko jäi vähän arvoitukseksi. Kävimme katsomassa tuota jättikirkkoa, joka ei mahtunut kuviin kokonaisena sitten millään.




Kauniita kirkkoja näkyi paljon ja kuvassa 6 Pineyn puinen halli, jota ilmeisesti käytetään markkinapaikkana. En osaa tarpeeksi markkinaranskaa, että olisin saanut selville kuinka vanha rakennus on, muttei se uudelta vaikuttanut.




Ajoimme hyvin vaihtelevia teitä, oli keltaisia melko kapeita teitä, punaisia teitä, moottoriliikenneteitä ja myös noin 100 km moottoritietä. Kaikilla teillä oli tosi vähän liikennettä.
Teimme ruokaostoksia tulevaa pitkää viikonloppua varten ja saavuimme Poilly-Lez-Gieniin kolmen paikkeilla. Meillä oli varaus, mutta tällä alueella se takaa vai luvan ajaa portista sisälle, kukin saa valita minkä paikan tahtoo ja on sitten vähän luojassaan, että millaisen sattuu saamaan. Olimme kuitenkin sen verran ajoissa, että saimme paikan, jossa on hieman varjoa puista ja sähkökaapelimme yltää sähkökaapille asti.


Hetken hengähdettyämme sommittelimme sopivan hellepäivän päivällisen, raclettea. Nyt ei tarvitse sitäkään syödä ihan heti. Ei tietenkään olisi tarvinut nytkään.


Ehdin tiskipaikalle ennen ruuhkaa ja nyt sieltä kuuluu melkoinen kilinä, kolina ja puheensorina. Kyyhkysillä on vakioasiaa ja puolikuu juuri erottuu pilven takaa. Ei taida tulla sopivaa keliä tähdenlentojen katsomiseen, vaikka tällä alueella on kyllä melko vähän valosaastetta pimeän aikaan. Vähän liiankin vähän mitä tulee vessaan löytämiseen auringon laskettua. Tuulee mukavasti ja vaikka lämmintä on mittarimme mukaan vielä 24 astetta, ei tunnu kuumalta eikä viileältä. Kiva kun ei ole mitään hyttysiä.
Huomenna on markkinapäivä, ellei torstain pyhä sotke aikatauluja. Kävelemme sinne heti aamiaisen jälkeen ja sitten tietysti lautaskauppaan, se on perinne!

Keskiviikko 14.8.2024 päivä 16



Aamu alkoi lupaavasti pilvisenä, oli vähän toivetta sateestakin. Mutta #katinmarjat ei satanut tippaakaan.

Kävelimme aamupalan jälkeen kylille, oli toripäivä ja A osti ulkojuustoja monella eurolla, oikein jonotti kahteen kertaan, kun ensimmäisellä kerralla ei saanut ostettua tarpeeksi. Toripäivät ovat Ranskassa ihan mahtavia, olipa arki tai viikonloppu.


Juusto-ostosten jälkeen kävelimme tuttuun posliinikauppaan, josta olemme aiemminkin ostaneet lautasia ja taas ostimme kaksi erilaista. Nyt syviä lautasia, melkein jo maistan risotot ja pastat, joita niiltä syömme. Kassalla sattui hassu juttu, mutten osaa selittää sitä niin, että se hassuus tulisi ilmi. Liittyi englanninkielentaitooni tai sen ilmeiseen puutteeseen.

Koska minä olin jo saanut osani ulkomaanpellejen dissaamisesta, A sai mennä postiin ostamaan postimerkkejä. Se nyt on yleensä aika nopea ja yksinkertainen toimi, muttei toki Ranskassa. Puolen tunnin kuluttua hän tuli ulos paita hiestä märkänä. Ekana piti saada virkailija ymmärtämään, että on tarkoitus ostaa postimerkkejä. Sitten ne merkit piti löytää ja kun alkoi näyttää siltä, että tämähän on kohta valmista, niin edessä oli hinnan laskeminen ja kirsikkana kakun päällä maksaminen. Mutta nyt on hienoja merkkejä! Postimaksu on korkea.

Leirillä ajattelimme, että mehän pesemme koneellisen pyykkiä. Alueella on kaksi pesukonetta, jotka olivat kummatkin varattuja. Ja olivat varattuja, vaikka ohjelmat olivat loppuneet aikoja sitten. Minä olisin ollut kärsivällinen ja odottanut odottamasta päästyänikin, että joku tulee hakemaan pyykkinsä, mutta respassa neuvottiin, että tämä on The French Way, nakatkaa ne pyykit vaan jonnekin ja laittakaa omanne, kyllä se joku ne joskus hakee. Ei ollut hakenut sittenkään, kun meidän pyykit olivat jo valmiit. On niin lämmin sää ja tuulee, että pyykkimme ovat jo pian kuivatkin.

Mikä tämä juttu on, tämä viimeisen kuvan maalattu kivi? Olemme nyt löytäneet niitä kaksi tältä alueelta, meidän tontiltamme. Kivoja!


Leirialue on nyt melkoisen täynnä, huomenna on pyhäpäivä, meillä luvassa rauhaisa lepopäivä.Sää jatkuu ilmeisen lämpimänä, joten ajatukset siirtyvät kohti Bretagnea.

Torstai 15.8.2024 päivä 17



Toisinaan pitkillä reissuilla täysin tapahtumaköyhät päivät ovat aivan paikallaan. Tänään oli sellainen, tosin minulla täyteläisemmin kuin A:lla, joka kävi pyörälenkillä Loiren vartta kohti länttä.

Aamupäivällä kuuntelin ainakin kolmen eri kirkon kellojen moikaamista, tänään on Assumptio Mariae (Marian taivaaseenottamisen juhlapäivä). Kellot soivat aamupäivällä moneen otteeseen monta minuuttia kerrallaan.

Olin turvallisuushakuisena varautunut pyhäpäivään keskellä viikkoa siten, että leiripaikka oli varattu jo useita päiviä etukäteen, mutta eipä tuo olisi ollut tarpeen. Eilen ja tänään lähti pois paljon väkeä, eikä niin paljon ole tullut uusia tilalle.

Sää on ollut hieman armollisempi kuin edellisinä päivinä, ei ole tainnut +30 mennä rikki.
Katsoimme äsken naisten Tour de Francen viidettä etappia netistä ja muutaman tunnin kuluttua tulee La Vueltan joukkueiden esittely Espanjasta. Kisa alkaa lauantaina ja meidän retkikeittiömme keikahtaa etelään päin kolmeksi viikoksi.
Huomenna jatkamme kohti länttä, Amboiseen. Toivon, että jotkut kruunajaiset olisivat huomenna tai lähipäivinä, sillä meillä on siivous kohta ajankohtaista. Kun Charles kruunattiin, olimme juuri Amboisessa ja aloitimme perinteen, että kruunajaispäivänä siivotaan CampaAdria.

Perjantai 16.8.2024 päivä 18


Tänään turvallisuushakuinen kaksikkomme jatkoi matkaa Gienistä Amboiseen. Ajoimme samaa reittiä kuin kesäkuussa, mutta toiseen suuntaan. Heti kohta lähdön jälkeen katsoimme taas tähän mennessä Ranskan kauneimman vesitornin. Kuva 1.


Ajoimme reitin myös tähän tämänpäiväiseen suuntaan jollain toisella retkellä ja siitä jäi mieleen, ettei Orleansin ohitus mennyt ihan parhaiten. Sellainenhan jää luonnollisesti kaihertamaan pahasti ja nyt oli tarkoitus suoriutua paremmin.

Apuna oli kaksi navia, Google maps ja karttakirja ja niinhän me suikaisimme Orleansin pohjoispuolelta ohi, kuten oli aikomuskin. Minä olin kyllä ohjeistaa meidät taas samassa kohtaa väärin, kun en ole vielä/taas omaksunut täyteläisesti, että motariopasteet tässä ihanassa maassa ovat sinisellä pohjalla, eikä vihreällä, kuten monissa muissa, vähempi ihanissa on.


Matkalla näkyi kirkkoja ja vesitorneja, totta kai. Amboisen leirialueelle pääsee klo 13.30 alkaen ja olimme respan edessä klo 13.29. Klo 13.35 A käveli autolle, varmasti nopein check in ikinä mihinkään.





Alue on tosi täysi, suurin osa on ranskalaisia, sitten on saksalaisia ja alankomaalaisia ja me. Ei ollut liioittelua tehdä varausta.

Tein meille lihapullapastaa ja arvatenkin sotkin uuden lempimekkoni tomaattikastikkeella. Olisihan minun pitänyt tietää.


Tällä alueella olemme joka kerralla nähneet kuumailmapalloja, useimmiten aamuisin, mutta kesäkuussa illalla. Tykkään niiden tuhinasta.

Huomenna saattaa sataa, tai sitten ei. Vaikkei olisi mitään kruunajaisia, meillä on siivouspäivä, pientä terävää sepeliä on kulkeutunut monessa paikassa autoon ja pitää imuroida ja harjata matot.

Päivän kauppalappusaldo nolla. Nyyh.

Lauantai 17.8.2024 päivä 19



Tänään on ollut täydellinen sadepäivä, aivan paras! Hyvä, että lensivät pallolentoja eilen illalla, ehkä huomenna on taas lentoaamu taas.

Aamulla alkoi sataa, satoi tosiaan koko päivän ja yhä näin illallakin sataa ajoittain. On hyvä kesäinen tuoksu, kuivat nurmikot ovat saaneet toivottua kosteutusta. Meidän piti nostaa matto pois ja siirtää pöytä ja tuolit lähemmäs autoa.

La Vuelta, Espanjan ympäriajo alkoi tänään, samalla käynnistyi CampaSimpukan 14. espanjalainen ruokahaaste. Herranen aika, on tätä tahkottu jo aika kauan, mutta taas mennään!

Päivällisenä meillä oli espanjalainen riisipannu, jossa oli erinomaisia raakachorizoja (tietysti kypsinä) oliviien, tomaatin ja vähän höpsösti risottoriisin kera. Olin mukamas tarkistanut, että mukana on risottoriisiä, paellariisiä ja sushiriisiä, mutta paellariisiksi luulemani olikin orzopastaa. Se olisi kyllä käynyt tähän ruokaan ihan hyvin. Tästä oma postauksensa täällä.


Leirialueella on väki vaihtunut tosi paljon eilisillasta. Ihailen näitä ranskalaisia, jotka telttailevat sateellakin, niin me itsekin teimme 30 vuotta sitten.

Huomenna on markkinapäivä ja toivon meidän saavan sieltä sopivat tarpeet espanjalaiseen päivälliseen. Amboisen markkinat ovat ihan parhaitten joukossa. Pitää vain kävellä tästä leiriltä sillan ylitse ja vähän joen vartta ja isolla parkkipaikalla on tarjolla monenlaista ruokaa, kasvien taimia, vaatteita, käsitöitä jne.

Aamuksi croissantit on tilattu, ilta pimenee ja on pian aika käydä rauhallisille unille.

PS. emme "muistaneet" siivota tänään, ehkä huomenna "muistamme".

Sunnuntai 18.8.2024 päivä 2


Eilinen sade loppui kuten pitikin ja aamu valkeni kuivana ja viileänä. Oikein piti takkia pukea, kun lähdimme kylille. Kävimme tarkastamassa keskustan kaupunkikasvimaat, olivat melko vaatimattomia kesäkuussa, nyt oli vaikka mitä valmiina, tomaatteja, yrttejä, paprikoita ja paljon kukkia.
Torilla/markkinoilla oli kova kuhina, väkeä aivan ruuhkaksi asti. Ostimme kolme matkayrttiä ja hapanjuurileivän, jota hyödynsimme päivällisellä. Tein meille Pan con Tomatea, paahdettuja leipäviipaleita tomaatin kera.




Maistoimme Gienin markkinoilta ostettuja juustoja ja kyllä A tosiaan tiesi, mitkä niistä eivät olleet liian voimakkaita minulle. Päivä leirillä on ollut taas mukavan rauhaisa, paljon väkeä lähti aamulla, mutta paljon on tullut uusiakin. Me jatkamme aamulla matkaa, nyt ei pitäisi olla enää arkipyhiä tällä reissulla, mutta vannomatta paras. Ps. Emme vieläkään "muistaneet" siivota. 🙄

Maanantai 19.8.2024 päivä 21



Kolmas reissuviikko on tänään päätöksessään ja me siirryimme pienen loikan Loiren varrella länteen päin. Sanoimme aamulla heipat Loirella Amboisessa ja iltapäivällä sanoimme sille moikat Saumurissa. Kävimme matkalla muutamissa ruokakaupoissa ja tärkeimpänä kohteena oli Antin linna. Tilukset pitää tarkistaa. @mothechandeniers Tällä kertaa oli taas uudet muodollisuudet, minunkin olisi pitänyt linnan virkaatekevänä rouvana olla rekisteröitynyt verkkosivuilla, mutta pääsin kumminkin nyt persoonakohtaisen linnanherrani kylkiäisenä kohteeseen. Tämä oli nyt viides käyntimme tässä kauniissa paikassa, kerrankin oli sopiva lämpötila.

Sitten saimmekin taas moikata Loirea Saumurissa. Vettä on paljon vähemmän kuin touko-kesäkuunvaihteessa, pohjoisempi uoma on paljon kuivempi kuin silloin.


Espanjalaisruokailussa oikaisimme Eines-kadun kautta ja se olikin hyvä oikaisu, tosi hyvä perunatortilla ja vähän vihanneksia kaveriksi sekä oliivipurkin loput.

Saimme oikein hyvän paikan tutulta leirialueelta, tämä on 1,5 €/yö kalliimpi kuin aiemmat paikkamme, se meinaa sitä, että harmaat vedet voisi johtaa suoraan kaivoon, jos olisi pitkä letku. Ei ole. Eikä tuoretta vettä tarvitse kantaa kaukaa. Myös 16A sähkö kuuluu tähän luxuspakettiin. Olin ensin paikan nähtyäni, että #voiei tämä on ihan surkea paikka, mutta hetken katsottuamme huomasimme, että tässähän on mukavasti mökkejä lähellä, puista on varjoksi, mutta oksat eivät raavi autoa. Tämä on oikein passeli paikka kolmeksi yöksi. Tykkään mökeistä lähellä sen takia, että kytättävää riittää paremmin.


Valitin hieman reissumme alussa sitä, että saksalaiset lapset kirkuivat laivalla ja vanhemmat vain hymyilivät lempeästi. On se kuitenkin ehkä parempi kuin tämä ranskalainen lastenkasvatustapa, jossa vanhemmat huutavat kovampaa kuin lapset ja korvatillikat ovat yleisiä. Kyllä niillä lapsilla voi välillä olla joku pointti siinä, että itkevät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti