Meillä oli tähteeksi jäänyttä haudutuspadassa kypsennettyä broileria ja kokosin sen ympärille kaksi annosta korealaista kanakeittoa (tässäkin tulee se maaginen muodonmuutos, padassa broileria, dolsot-astiassa kanaa). Vähän kaikki oli kotoa lopussa, joten todellakin tästä tuli nyhjää tyhjästä-päivällinen.
Kaksi annosta korealaista kanakeittoa
- 1 valmiiksi kypsä broilerin rintafile suikaleiksi nyhdettynä ja kahteen osaan jaettuna
- 1 keskikokoinen paksoi pitkittäin halkaistuna
- 2 kevätsipulia silppuna ja kahteen jaettuna
- 1 porkkana ohuiksi tikuiksi leikattuna ja kahteen osaan jaettuna
- 2x 2,5 dl vettä
- 2x1 tl kanafondia
- 1 nippu sobanuudeleita kahtia jaettuna
- 0,5 tl gochujangia (korealainen chilitahna)
- 2 rkl sitruunamehua
- 1 tl paahdettua seesaminsiemenöljyä
- paahdettuja seesaminsiemeniä
- ripaus suolaa
Nostin kaasulieden polttimoille kaksi dolsot-astiaa, ne ovat korealaisia kivi-tai keramiikka-astioita, joihin ruoan voi suoraan valmistaa, mikäli liesi on sellainen, jolla ne toimivat. Kaadoin kumpaankin 2,5 dl vettä ja laitoin liekin alle. Kun vesi kummassakin kulhossa kiehui, maustoin sen tilkalla kanafondia ja laitoin nuudelit kypsymään. Olin silmämääräisesti jakanut nuudelinipun kahtia. Olisi tähän voinut kummallekin oman nipun laittaa, kulhoihin olisi mahtunut, mutta halusin nähdä kuinka vähästä saisimme riittävän päivällisen.
Nuudelien kypsyttyä noin pari minuuttia lisäsin kumpaankin astiaan reunalle puolikkaan paksoin ja porkkanatikut. Sekoin tikulla varovasti varmistaakseni, etteivät nuudelit ole tarttuneet astian pohjaan. Hetken kuluttua lisäsin broilerinyhteet (puolikas rintafile/annos) ja lopuksi vielä kevätsipulisilpun. Noin viiden minuutin kuluttua nuudelit olivat kypsiä, porkkanatikut myös. Lisäsin annoksien päälle tipoittain kupissa sekoittamani kastikkeen, jossa oli gochujangia, sitruunamehua ja seesaminsiemenöljyä. Ihan pintaan ripottelin vielä paahdettuja seesaminsiemeniä.
Koska broileri oli valmiiksi maustettua, en lisännut tekovaiheessa suolaa, mutta annos kaipasi vielä muutaman suolahipun tai sitten kastiketta olisi pitänyt olla enemmän. Dolsot-kulhot pitää nostaa varovasti patakintain suojatuin käsin pöytään ja asettaa kattauslautaselle tai pannunaluselle, sillä ne ovat hyvin kuumia ja voivat polttaa pöydän pintaan tai pöytäliinaan jäljen. Ruoka pysyy kuumana ihan annoksen loppuun asti, se on myös kiva juttu, jos sattuu olemaan viluinen olo.
Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään korealaiset kokkailuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti