maanantai 16. joulukuuta 2024

Tetraruokaa – tähdenlentoteemainen papu-kanakeitto


Tein meille Mari Moilasen Tölkkiruokaa-kirjan hengessä lauantaina keiton, johon sain käytettyä varastoistani kolme tetraa ja yhden kanan tähteet. Kanan olisi voinut hyvin jättää poiskin, lautasella olisi silti ollut lämmittävä ja etenkin täyttävä lumisateiseen päivään sopiva sakea keitto. Tähteet on kuitenkin käytettävä pois ja mietittävä sen jälkeen milloin seuraavan kerran ostan kanaa (lue:broileria). Ensi vuonna aikaisintaan. Käytin tässä valmista gazpacho-keittoa, koska tetran päivämäärä jo hätyytteli ja arvelin sen olevan tähän ihan passeli juttu. Muutoin olisi käyttänyt tuoreita tomaatteja. 

Sakea papu-kanakeitto kahdelle

  • 1 tetra suuria valkoisia papuja (230 g papujen osuus)
  • 1 tetra kikherneitä (230 g herneiden osuus)
  • 1 tetra valmista gazpachoa (3 dl) + puolikas tetrallinen huuhteluvettä
  • noin 150 g valmista broileria haudutuspadasta
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 sipuli silputtuna
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 0,5 dl punaviiniä
  • pippuria
  • suolaa
  • tuoretta timjamia (hangen keskeltä pihan kulatungasta!) 
Avasin tetrat ja huuhtelin pavut ja herneet siivilässä. Tällä kertaa en säästänyt kikherneiden lientä, mutta se on mainiota ainetta, siis voi tehdä marenkia ja käyttää muutenkin kananmunan valkuaisen tapaan. Kuumensin kattilassa oliiviöljyä ja kuullotin siinä sipulia ja valkosipulia pari kolme minuuttia. Kaadoin kattilaan gazpanchon ja huuhteli tetraa ja kumosin noin puolikkaan tetrallisen huuhtelivettä kattilaan. Seuraavaksi sinne pääsivät tähdenlentokanat, jemmassa oli suunnilleen kaikki keskikokoisen broilerin koireisilihat. Rintafileet olivat jo menneet aiempaan korealaiseen kanakeittoon ja sitä ennen salaattiin. 

Kun keittopohja oli kiehunut pari kolme minuuttia, lisäsin sinne pavut ja kikherneet sekä tilkan punaviiniä. Taas muutama minuutti kiehumista, paljoa ei tarvittu, koska kaikki on  jo valmiiksi kypsää. Maistelin ja lisäsin pippuria ja ihan vähän suolaa. Annoksiin Antti haki ulkoa hangen keskeltä timjamia, sillä sitä on yhä saatavilla, joulukuun puolivälissä! Muita yrttejä meillä ei nyt ollutkaan, paitsi tilliä, jota unohdin käyttää sinä päivänä, kun sitä ostin silakkapihvejä varten. Nythän se sitten pysyy hengissä kiusallaankin. 

2 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! Mutta mitä on tuolla pienellä lautasella kuvassa? Sekin näyttää mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Lidlin pretzelkranssista yksi pallero, johon laitoin juustoa väliin ja lämmitin airfryerissä. :D

      Poista