Olen nähnyt monessa paikassa kuvia piirakasta, jonka pohjana toimivat litistetyt perunat ja kokeilin sellaisen valmistamista itsekin pari päivää sitten. Vilkuilin ohjeita sieltä täältä ja otin vinkit paistolämmöstä ja ajasta jostain K-ryhmän (enkä tässä kohden tarkoita mitään koreaan liittyvää) sivulta. Muutoin menin ihan freestylenä.
Lyttypottupiirakka
- 6 keskikokoista rosamundaperunaa kuorineen halkaistuna ja höyrytettyinä
- 2 rkl oliiviöljyä
- noin yhden broilerin rintafileen verran nyhdettyä tähdenlentokanaa
- pieni nippu kevätsipulia
- sileälehtistä persiljaa
- kymmenkunta kirsikkatomaattia halkaistuina
- noin 50 g cheddaria raastettuna
- 1,5 dl kermaa
- 2 kananmuna
- 1 tl valkosipulimurskaa
- suolaa ja pippuria
Höyrytin ensin perunat ja kun ne olivat hieman jäähtyneet, sommittelin ne rengasvuokaan leivinpaperin päälle. Olin sutikoinut paperille hieman oliiviöljyä, etteivät perunat litistettäessä ja paistettaessa niin tarttuisi paperiin. Ensin rikoin hieman perunoita haarukalla ja laitoin sitten toisen arkin leivinpaperia perunoiden päälle ja litistin perunoita sitten kahden paperin välissä lihaprässillä (en muista sen varsinaista nimeä, mikä tahansa tasapohjainen purkki tai juomalasi käy tähän yhtä hyvin) siten, että perunaa tuli reunoillekin. Olin ihan summissa ottanut perunoita juuri tuon verran, yksi enemmän ehkä olisi ollut paikallaan normaalikokoiseen rengasvuokaan.
Poistin päällimmäisen leivinpaperin ja ripotin perunapohjalle hieman suolaa ja pippuria sekä lusikallisen oliiviöljyä. Esipaistoin pohjaa 225 asteessa noin vartin verran. Sinä aikana valmistelin piirakkatäytteen.
Raastoin juuston, nyhdin pieniksi suikaleiksi edellispäivän haudutuspadassa kypsentämääni broileria noin yhden rintafileen verran, siinä oli mukana sekä koipilihaa, että rintalihaa. Leikkasin tomaatit puolikkaiksi, silppusin kevätsipulin ja otin juuri kuolemaisillaan olevasta lehtipersiljanipusta kaiken, mikä oli vielä käyttökelpoista. Sekoitin kermaan kananmunat ja juustoraasteen. Maustoin seoksen teelusikallisella valkosipulimurskaa ja ripauksella suolaa ja pippuria.
Kun pohja oli esipaistunut sopivaksi, levittelen sille ensin broileripalat, tomaattilohkot, keväsipulisilpun ja persiljan. Kaadoin päälle kermaseoksen ja paistoin sitten koko piirakkaa noin 30 minuuttia. Hytkyttelin vuokaa hieman tuossa puolentunnin kohdalla, täyte oli jo hyytynyt, sillä sitä ei ollut kovin runsaasti. Paksumpaa täytekerrosta olisi varmaan saanut paistaa hieman pitempään, ehkä leivinpaperilla peitettynä pinnan liian tummimisen estämiseksi.
Maltoimme odottaa noin vartin ennen kuin aloimme leikata piirakkaa. Se oli helppo ottaa pois vuoasta, kun sen rengas oli irrotettu. Pohjalla olevan leivinpaperin avulla piirakka oli hyvä nostaa leikkuulaudalle. Palanen pysyi oikein kohtuullisesti koossa lautaselle nostettaessa. Tomaatit olivat hurjan kuumia, mutta muuten vältimme jopa kielten polttamisen. Oli oikein kiva kokeilu, toimisi varmaankin myös airfryerissä hyvin, myös CampaAdrian keittiön minimaalisessa airfryerissä, jos sattuisi olemaan tähdeperunoita ja täyteaineksia sopivasti.
Ihanan näköistä ja näin perunanrakastajalle maistuis!
VastaaPoistaMinäkin tykkään perunasta tosi paljon!
PoistaKuulostaa hyvältä. Meillä on tänään korealaisia lihapullia ja pomelosalaattia.
VastaaPoista